Matka yli onnen esteiden. Laurent Gounelle

Bali, ärsyttävä guru ja itseriittoisan typerä länsimaalainen. Aluksi vastustellaan ja lopulta valaistutaan. Simple as that. Mun reppureissulla jäi tuo Bali välistä,  joten mä oon varmaan vaan pimentynyt. 

Kirjasta:

Kaveri ei oo onnellinen, lähtee Balille mestarin luokse ja pienen venkoilun jälkeen onnellistuu. Tai ainakin löytää tien onnellisuuteen. 

Mielipide:

Tämä oli hyvin helposti luettava, himpun yllätyksetön, mutta samalla ihan kelpo ajatuksia viljelevä kirja. Melko usein tulee annettua valta muille ihmisille omaan onnellisuuteen. Ja lähinnä se on kiinni omista ajatuksista. Mielenkiintoista on se, mistä meidän ajatukset ja tavat reagoida eri asioihin tulevat. Uskallan väittää, ettei meistä kovin moni tule edes ajatelleeksi syvälle juurtuneita käsityksiämme joka päiväisestä elämästä ja kuinka paljon siellä lymyää sellaista turhaa sontaa joka saan vaan ketutuksia aikaiseksi. 

Mun maailmankuvaan on kuulunut kaikenlainen hömppä ja hapatus pennusta asti, Kiitos mutsin. Metsissä poukkoilee keijuja ja sammalselkäisiä viettelijättäriä. Ulkohuussia ja saunaa vartioi omat tontut eikä lohikäärmeetkään ole välttämättä höpöhöpöä (ainakin Puff on olemassa, mä löydän sen vielä!). Samalla on tullut kahlattua erinäinen määrä esoteeristä ja muutenkin ei niin tieteellistä kirjallisuutta läpi. Niin ja X-files oli dokkari, ei fiktiivinen sarja. Joten, nämä tee-se-itse oppaat parempaan elämään ovat myös tuttuja ja ei näistä ole haittakaan vielä ollut. 

Mutta eihän nämä tällaiset hömpät läheskään kaikkia vakuuta. Höh, muka itse oltais vastuussa omasta onnesta..  :D Kyllä se on se naapurin kaiman vika kun suksi ei luista.


Lukema: 8/10 helposta teksistä

Arvostelukappale.

Kirjailija: Laurent Gounelle

Teos: Matka yli onnen esteiden

Kustantamo: Gummerus
Sivut: 162
Julkaisuvuosi: 2018. 

Suomentaja: Lotta Toivanent 

Jere, Aki Linnanahde

Mitähän tästä nyt sanois? Ärsyttävä itseriittoinen urvelo, kirja on paskasti kirjoitettu ja sitä ei ois pitänyt lukea. Toisaalta, Jere on vetäny melkoisen tripin näihin vuosiin mennessä, noussut useasti kuopasta ja osoittanut kuitenkin osittaista selkärankaa ja rohkeutta kertoessaan örveltämisistään. Kirja on kirjoitettu suurta yleisöä ajatellen, selkeän simppelisti ja Jeremäisen luolamaisesti. Ihanan törkeää repostelua ja ääliömäisyyksissä kieriskelyä yhdistettynä suuria tunteita herättävään kansallislajiin, jääkiekkoon. Mitäpä sitä muuta tarvitseekaan?

Kirjasta:

Raikulipojan seikkailut ja toilailut jääkiekossa sekä omassa elämässä. Vähän tönkösti kirjoitettuna, mutta helposti luettavana.  Muutamia fotoja välissä ja kirjaimia joista sanojen kautta muodostuu lauseita. Ehkä jopa kappaleita. 

Mielipide:

Luultavasti eniten harmittaa se, kuinka mureni oman nuoruuden mielikuva Jere Karalahdesta. Äijästä joka lauko 1999 mm-kisoissa tasoituksen punakonetta vastaan ajassa 59.58. Jotenkin sitä ajatteli, että media myllytti kaveria syyttä ja keksi keksimällä huumehöyryisiä lööppejä lehden myyntiä varten. Mutta totuus olikin toinen, Jere veteli omaa elämäänsä omalla tavallaan, viiva kerrallaan.

On haastavaa määritellä mikä fiilis kirjasta jäi. Ensimmäisenä oli välinpitämättömyys, sitten tuli ärsytys ja ihmetys. Hetken mietin ja jäsentelin ajatuksiani jonka jälkeen jäin ihmettelemään lisää.

Miten Jeren sekoiluja on katsottu niin kauan sormien läpi? Kuinka paljon ja kuinka usea muukin "huippu-urheilija" vetää tollaisia övereitä ja sitten vaan taputellaan selkään? Miksi tuollaisen käytöksen annetaan jatkua, eikä kunnollisia sanktioita tai seurauksia oikeastaan ole? Miettikää jos voisitte itse sekoilla pöllyissä ja kännissä pitkin yötä firman rahoilla ja kömpiä sitten ihan paskana duuniin (jos muistaa) ja saada vielä jotain 8.000-15.000€ kk/palkkaa? Plus, että sua pidettäs vielä jonain kansallissankarina. Kovana äijänä, Suomalaisen sisun perikuvana.

Toisaalta, se mitä kirjassakin jo mainittiin, Jere ois varmaan sekoillu ittesä aikaiseen hautaan, ellei jääkiekkoa ois ollu. Kuinka moni meistä saa sellaisen mahdollisuudena? Kuinka moni meistä pystyisi vielä kaiken tuollaisen rälläilyn jälkeen ryhdistäytymään? Toki pieni pelko sisuskalujen pettämisestä voi avittaa asiaa, mutta kuitenkin.

En tiedä. Enkä ole varma vituttaako mua se, että elettyään tollaisen jakson elämässään, kaveri saa kirjoittamalla siitä luultavasti ihan kivan tilin. Paha poika saa palkkansa.

Mikä meitä ihmisiä vaivaa?

Silti, tää oli mielenkiintoinen luettava ja ihan piti ahmia pariin iltaan. 

Lukema ??????

Kirjailija: Aki Linnanahde 

Teos: Jere

Kustantamo: WSOY
Sivut: 335
Julkaisuvuosi: 2017

Juurihoito, Miika Nousiainen

Miika Nousiainen, tuo surumielinen, hassun elegantti hahmo telkkarista, jonka habituksen uskon sulattavan melko usean naisen sydämen (Suomen Rickhard Gere?), on kirjoittanut neljännen romaaninsa nimeltä Juurihoito. En tykkää hammashoidoista, joten välttelin tämän lukemista useamman viikon. Mutta hyvä kun tuli kuitenkin luettua, tuli parempi mieli ja ehkä vähän matkakuumetta ja uskoa hammaslääkäreihin. 

Kirjasta:

Pekka, sellainen perushyväihmismies joka ei osaa hoitaa hampaitaan tai parisuhdettaan, huomaa istuvansa mahdollisen veljensä Eskon käsittelyssä hammaslääkärituolissa.

Veljesten löydettyä toisensa he päättävät lähteä selvittämään isänsä kohtaloa ja matka vie niin Ruotsiin kuin Australiaankin asti.

Kirjassa veljekset pohtivat omia elettyjä elämiään ja samalla suhdetta toisiinsa, sisaruksiinsa ja vanhempiinsa. Tarinassa käydään läpi erilaisten ihmisten suhtautumista maailmanmenoon ja pumpuloidaan sekaan leppoisan lämmintä kielellistä huumoria.


Mitä mietin:

Melko iisiä tekstiä aluksi, mutta pinnan alta paljastuu syvällisiäkin oivalluksia aroista poliittisista ja tunnerikkaista aiheista.

"Tämä on spirituaalinen paikka. Aboriginaalit elivät täällä kuusikymmentätuhatta vuotta ja kokivat paikan hengen. Meille riittää kolme minuuttia ja somepäivitys. Ihminen kehittyy. Ehkä."

Miika näpäyttelee vähän väliä pieniä luunapsuja nykyajan hektiseen olemiseen ja välittää rivien välistä viestiä, että meillä on mahdollisuus myös pysähtyä ja nauttia olemisesta. Ei meidän aina tarvitse kaikille kiillottaa kiiltokuviamme, eikä meidän aina tarvitse pelkästään jurottaa tai keskittyä oman rakkaan kuplamme sisään. Maailma on olemassa kaikkine erilaisine ihmisineen joilla jokaisella on oma tapa kokea elämä.

Soljuvan Miikamaista tekstiä, jota on mukava lukea. Mielessä kuvittelin kirjan tapahtumat leffan muotoon ja en yllättynyt kun sain tietää, että siitä on oikeasti tekeillä elokuva.

Ei mikään sielua järisyttävä lukukokemus, mutta erittäin mukavaa illanviettoa enivei :) Suosittelen!


Lukema: 8/10 

Kirjailija:Miika Nousiainen

Teos:  Juurihoito

Kustantamo: Otava
Sivut: 332
Julkaisuvuosi: 2017

Epäsäännöllisyyden sopivuus

Kirjoittaminen ja lukeminen. Kaksi asiaa mitä en ole tehnyt kunnolla sitten vuoden 2017 marraskuun. Johtuen duunikeikkojen luonteista. Jotenkin mä olen saanut itseni sotkettua erittäin epäsäännöllisiin kausihommiin. Sellaisiin joista ei ole homman alettua juurikaan vapaata. Ja joiden jälkeen kroppa/mieli tuntuvat jääneen Pelennorin taistelukentillä Mumakilien jalkapohjien alle. Huh. 

Kannan edelleen mukanani kirjoja, minne menenkin, mutta jotenkin on ollut  helpompaa 14h duunien jälkeen korkata bisse ja laittaa vaikkapa Ascension Netfilixistä pyörimään. Toinen ihan törkeen hyvä sarja on ollu Rick and Morty. Erittäin lämpimät suositukset molemmille sarjoille. Tai sitten sen bissen jälkeen on tullutkin pieni piikki energiaa ja esimerkiksi Saksassa baareista sai myös hyvää ruokaa.

Mutta en ole unohtanut kirjoja ja kirjaimia. Ah, miten rakastan niitä aamuja kun pressopannu korahtelee ja näppäimistö taikoo kirjaimia suht ymmärrettäviksi sanoiksi näytölle. Se fiilis kun pääset siihen omaan tarinaan sisään, se vaivattomuus kun lentomoodi pörähtää käyntiin eikä edes nopea kahvin aiheuttama hetki vessassa saa sitä häviämään.

Tai kun katsot yöpöydällä hiirenkorvalla olevaa kirjaa (sori sori sori, mä teen sitä yhä..) ja mahassa muikahtaa nipsahtaen ja mietit, että ihan kohta pääset takas sinne toiseen todellisuuteen. Eikä se odotus häviä vaikka ennen sitä täytätkin velvollisuuksia sen toisen vuoteessa loikoilevan ihmisen kanssa.

Jollain tasolla mä kaipaan tosi paljon säännöllistä rytmiä elämään, silloin voisi järjestää ja suunnitella omia olemisiaan hiukan huomista pidemmälle. Olisi huomattavasti helpompaa suunnitella pitkäjänteisempää työskentelyä kirjoittamisen suhteen. Mutta toisaalta taas, viimeekis kun mä olin vakkariduunissa pari vuotta niin nainen meinas seota aivan täysin mun suhteen. Mä olin kärttyisä, ärsyttävä, tylsä, hiljainen, masentunut, lötterö, typerys ja kävelevä zombie. Ihana mies. Joten no more of that shit for us.

Mä haluan elää, tuntee kaiken tämän maallisen ilon ja vimman! En halua kahlita itteeni säännöllisyyteen, se on joka kerta saanut mut tukehtumaan. Mä haluan tehdä asiat sillai miten ne musta tuntuvat hyvälle, ei niin kuin olen antanut itselleni kerrottavan niiden toimivan.

Jos tätä joku vielä sattuu lukemaan, niin epäsäännöllisyys rules tästä lähtien (tai on se tainnu olla jo viime vuoden kesästä).

Innokasta ja viihtyilevää lukemista ja kirjoittamista!!!

See you :)