¨ Rossin lukucorneri: tammikuuta 2017

tiistai 24. tammikuuta 2017

Tuonen Tahto, Hanna Morre

Mä haluaisin nähdä tämän leffana, sellaisena jossa suomalaista mytologiaa ripoteltaisiin kivoina rippeinä pitkin elokuvaa. Sellaisena missä on välillä pimeää ja Aino osaisi säikyttää minulta p...t housuun! Ja lopusta tulisi tylyn kaunis, juuri sellainen miltä se Tytin silmissä näytti. 

Myönnän, hetken emmin kirjaan tarttumista. En ole lukenut tästä arvosteluja, ehkä jonkun hyvin lyhyen jossain, mutta mielikuva tästä kirjasta oli hiven skeptinen. Mutta niin kuin aina, älä tuomitse ennen kuin itse olet sen lukenut :) Jostain ja jotenkin, en tiedä miten tai miksi, olin saanut päähäni tässä olevan jotain samaa kuin Kuutamosonaatissa tai Painajaisessa (kotimaista televisiokauhua 1980-luvulta). Ja ehkä se saikin minut lopulta tarttumaan kirjaan, koska en ikinä saanut pentuna katsoa noita edellä mainittuja leffoja :D

Kirjasta:

Asetelmana on Tytin ja Timon selvityminen arjesta lapsen menettämisen jälkeen. Aino menehtyy tapaturmaisesti ja siitä teos oikeastaan ponkaisee käyntiin. Miten pariskunta käsittelee kuoleman, miten Tytti ja Timo sen kokevat yhdessä ja erikseen. Mukaan ripotellaan suomalaista mytologiaa, johon heidän naapuri Ulpu tuo osansa ja vähän lorautetaan kauhullisia elementtejä metsästä ja kotoa.
Morre on kirjoittanut luvut Tytin ja Timon vuorotellessa kokijoina. Mikä minusta toimii tässä helkutin hyvin! Ehkä ihan vähän toivoin Morren myös tuovan Ainon näkökulman, mutta se olisi muuttanut itse kirjan luontoa ehkä liiankin radikaalisti.

En kuitenkaan laittaisi kirjaa kategoriaan kauhu, ainakaan omassa hyllyssäni. Itse miellän kauhun sellaiseksi mikä saa karvat nousemaan, kylmän hien valumaan, sydämen jättämänä lyöntejä väliin ja mahakaasujen poistumista edistämään. Noita asioita ei Tuonen tahto tehnyt, eikä se haitannut. Kirjassa on kyllä elementtejä kauhusta ja sellaisina ne pysyvätkin. Mutta en näe kauhun olevan tässä se kantava tekijä, vaan se piilee enemmän päähenkilöiden hahmoissa ja suomalaisen mytologian railoissa.

Hyvin mukavaa luettavaa. Näppärän pituinen, semisti seko ja ihanasti välillä julma.

Lukema: 9/10

Kirjailija:Hanna Morre
Teos:  Tuonen Tahto
Kustantamo: Osuuskumma
Sivut: 131
Julkaisuvuosi: 2016


maanantai 23. tammikuuta 2017

Review: Postitoimisto





Kaverin suosituksesta nappasin Bukowskin esikoisromaanin mukaan kirjastosta.. Ja ahmaisin pötkylän yhdessä illassa :D Nyt useita päiviä myohemmin mulla on blogin editori auki, punaviinilasi kädessä ja pieruverkkarit jalassa. Luulen, ehkä, Bukowskin hyväksyneen tämän, kippis vaan sinne pilven hopeiselle reunalle!

Mun täytyy myöntää, mulla on useita aukkoja sivistyksessä kun puhutaan kirjallisuudesta. En ole lukenut Eino Leinoa, Waltaria, Tsehovia, Hemingwayta, Homerosta, Aristoteleä, Milleria, Utriota jne jne. Mutta nyt luin Bukowskia!!! Ja heti tunnen miten yksi kulttuurilisäke napsahti egooni kiinni. Lisää punaviiniä kiitos. Taidan ostaa myös liian pitkän kaulaliinan ja rakastaa krapuloita.

Kirjasta ja arvio:

Henry Chinaski on nätisti sanottuna ihmisenä melko persreikä. Paha poika. Kaveri juo minkä ehtii, käy töissä ja vittuilee pomoilleen, tekee vaaditun minimin palkkansa eteen jos sitäkään ja tahkoaa rahaa laukkaradoilla. Naisistakaan ei puutetta tunnu olevan, mutta sitoutuminen on melko haasteellista. Niin kelpaa oman vaimon lisäksi naapuri kuin postikierroksella itseään tyrkyttävä nymfokin.

Jossain kohti kyllä arvelin kirjailijan itsekin vetäneen pienet perseet ja latelevan omia päiväkirjamerkintöjä kirjan sivuille. Sen verran vauhdikkaita tapauksia oli, etteivät ne voi olla pelkästään hatusta revittyjä juttuja. Se kuinka paljon teos pohjautuu todellisuuteen, säilynee arvoituksena.

Jos olen täysin rehellinen, niin en ihan hirveästi haltioitunut kirjasta. Saati sitten sanoisi tätä mestarilliseksi, lukijan mieltä ja sielua ruokkivaksi täydeksi maljaksi. Teos on helppo, nopea ja hauska lukea. Se kertoo elämän hiukan "nurjemmasta" puolesta ja tarjoaa hymyn jos toisenkin lukemisen aikana. Mutta that´s it. Ihan jees ja voin suositella seuraaviin tilanteisiin:

- Kepeässä darrassa
- Hetkinä kun tulet duunista kotiin ja halaut haistattaa pomollesi paskat
- Junassa matkalla töihin
- Junassa matkalla töistä
- Sairaslomalla

Tykkään silti kovasti omistuskirjoituksesta:

Tämä on silkkaa mielikuvituksen tuotetta, eikä tätä omisteta kenellekään

Lukema: 7/10

Kirjailija:Charles Bukowski
Teos:  Postitoimisto
Kustantamo: WSOY
Sivut: 219
Julkaisuvuosi: 1986





sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Annie mestariampuja, Kuopion kaupunginteatteri

Onnistuuko miehen metsästäminen luodikolla?

Lukucorneri vietti rutiineistaan poikkeavan lauantaipäivän ja marssi katsomaan Kuopion kaupunginteatteriin musikaalia Annie mestariampuja.

Hetkinen, siis musikaalia?!? Ja herra kärvistelee jo kotona jos joutuu katsomaan leffan missä lauletaan. Myönnän, en ole oikein ikinä päässyt siitä ideasta kiinni, että miksi pitää laulaa jos asiat selviävät puhumallakin? Niin ja enhän minäkään mene työpaikallani asiakkaalle laulamaan ruokalistaa. Tai vihellä laskua. Tai räppää kertoakseni vessan sijaintia.

Mutta otin siis härkää sarvista, pukeuduin kauluspaitaan ja lampsin naisen saattelemana teatterille. Minua ehkä hiukan jopa jännitti. Sisälle päästyäni koitin parhaani mukaan vääntää aivoistani ennakkoasennevolyyminappulaa minimiin ja helpotuksekseni huomasin farkkujen ja kauluspaidan olevan ihan riittävän siistit asusteet päivänäytökseen. Eikä kukaan ainakaan vielä laulanut.

Rentouduin ja odottelin esityksen alkua. Tein myös muutamia havaintoja:

Havainto 1. Ihmiset jonottavat täälläkin heti kun mahdollista. Ensi-ilta ei ole ainut täysi ilta

Siitä ei näköjään päästä mihinkään. Oltiin missä vaan. Jonottaminen on se juttu.

Päästyäni saliin viimeisten joukossa yllätyin miten täynnä paikat olivat. Vapaita penkkejä taisi olla ehkä muutama, mutta muuten näytös oli täynnä, eikä ollut edes mikään ensi-ilta. Näytelmää on pyöritetty teatterissa viime vuoden syyskuusta saakka. Aika hienoa. En ole nimittäin kertaakaan ollut leffateatterissa katsomassa mitään näytöstä täydessä salissa ensi-illan jälkeen.

Havainto 2. Esitys alkaa silloin kun kello on pykälässä

Jotenkin hämmennyin suuresti kun järjestyksenvalvojat sulkivat salin ovet ja teatterin valaistus pimennettiin. Sillä melkein heti nousi esirippu ja show pärähti käyntiin! Herranen aika, eikä yhtään mainoksia! Sitä on jotenkin niin tottunut joka puolelta tuputettuun mainontaan, että ensimmäiset viisi minuuttia meni koittaessa ymmärtää katsovansa jo oikeaa esitystä.

Notkeat intiaanit ja kivasti pukeutuneet "seuraneidit" imaisivat minut kuitenkin heti alusta mukaan ja pettymys mainosten uupumisesta häipyi äkkiä mielestä.

Havainto 3. Kuvanlaatu oli erinomainen ja jaloille riitti tilaa

Siis se kaarevaultrasyperH3D-kuva on mahtava!! Ihan kuin olisi melkein itse mukana menossa. Kuva ei pätkinyt, ei tarvinnut kömpelöitä 3-D laseja ja kuvanlaatu/kirkkaus ei kärsinyt vaikka katsoinkin esitystä hiukan reunalta. Onkohan noita näyttöjä myynnissä Gigantissa? Huomionarvoista oli myös hyvät tilat jaloille, mutta tällä kertaa en viitsinyt riisua kenkiä pois. Leffateatterissa tulee otettua kengät pois jaloista leffan ajaksi. Sitä sukkahien määrää..

Esitys:

Havaintojen jälkeen antauduin näytelmälle täysin. Taputin, irvistelin, hymyilin ja nauroin! Kertaakaan ei esityksen aikana tullut mieleen vilkaista kännykkää tai miettiä seuraavaa ruokaa (no hyvä on, pitsa välähti kerran mielessä, mutta silloin oli väliaika, söin croisantin).

Itse esitykseen. Tarina pohjautuu tositapahtumiin villin lännen ajoilta. Annie Oakley voittaa ampumakisoissa Frank Butlerin ja päätyy sitä kautta kiertävän sirkuksen mukaan jota vetää itse Buffalo Bill (Ilkka Pentti). Tarinan runko on melko simppeli; Annie ja Frank rakastuvat toisiinsa, sitten eivät ja taas uudestaan. Mutta se show siinä ympärillä. Hitto vie!

Lavalle tuotiin oikeaa sirkusta, intiaanit venyivät ja akrobatisoivat, laulajat koreilivat upeissa asusteissa, näyttelijät vetivät parastaan ja eniten nauruhermoja kutkutti seesteinen, mutta hieman virnuileva ja tönäkkä Istuva Härkä (Karri Lämpsä). Minä ihastuin Annieen, jonka roolin Heli Lyytikäinen veti todella upeasti. Esiintymisestä paistoi läpi tekemisen aito ilo, siinä oli herkkyyttä ja rempseyttä sopivilla mitoilla sekoitettuna. Ja se lauluääni, mahtavaa!! Frankia esittävä Mikko Rantaniva oli oikein oiva itsestään ylpeä naistennielijä joka paukutteli pyssyillään niin Annien kuin yleisön sydämeen. Aluksi Frankin hahmo ehkä hiukan ärsytti, mutta loppua kohden ihastutti.

Ilokseni myös huomasin, että vaikka elämme mielenssäpahoittajien kulta-aikaa, niin näytelmän Frank kuvattiin oikeasti naistenmiehenä ja naiset huokailivat avoimesti ja antaumuksellisesti hänen peräänsä. Annien hahmo taas koitti voittaa Frankin rakkauden muuttumalla naisellisemmaksi naiseksi, sellaiseksi joista juuri Frank tykkää. Lopussa toki rakkaus oli kaikkea muuta suurempaa, eikä pahalle mielelle ollut sijaa. Enää harvoin nähdään näin suoraa asetelmaa sukupuoliroolien välillä julkisesti esitettynä. Mielestäni tämä oli oikein piristävää.

Oman mainintansa minulta saa myös Emilia Tengvall-Matero, jonka käden jälkeä nähtiin Kuopion Sirkuksen intiaanien akrobatioissa. Emilia oli saanut oman katraansa hienosti treenattua he sopivat musikaaliin paremmin kuin hyvin. Kiitos siitä. Venyvät intiaanit Rocks!!

Jälkifiilistelyt:

Musikaalista jäi hyvä mieli ja onhan se aivan eri tunnelma katsoa elävää showta verrattuna leffateatteriin. Eikä se tunteiden ja tilanteiden esiin tuominen laulamalla nyt ihan niin paha juttu enää minulle ole. Mutta en silti ala itse laulamaan duunissa. Tai kaupassa tai laskuja avatessa. Tyydyn kiroiluun ja puhinaan.

Menisinkö uudestaan? Kyllä, ehdottomasti. "There´s no bisnes like showbisnes!" Ihana korvamato..

Istuva Härkä ja Charlie Davenport esittävät Dollylle kiperän kysymyksen:
"Noh, tullaanko sitä uudestaan teatteriin vai ei?"

Blogiyhteistyö kaupunginteatterin kanssa.

torstai 19. tammikuuta 2017

Stepanin koodeksi, useita kirjoittajia, useita kirjoja.

Netti on ihmeellinen paikka. Pahimillaan se sattaa syödä aikaa omilta projekteilta hemmetin ison siivun ja joskus sieltä löytyy taas upeita kultakimpaleita. Kuten Kuoriaskirjojen novellikokoelmat liittyen Stepanin koodeksiin. Olen rakastunut

En voi varmuudella sanoa miten törmäsin ensimmäiseen viitteeseen Stepanin koodeksista. Saatoin olla humalassa tai kuumehouruissa. Muistan vain varjoissa tanssivat olennot, märän hevosen lämpimän lemun ja monikätisen naisen painon päälläni. Hikoilin ja kierin sängyssäni, näin unia hopeasta, kuolemasta ja tuskasta. Äänet eivät jättäneet minua päivisinkään rauhaan. Ne kuiskivat iättömiä tarinoita, kertoivat kansojen tuhoista, hulluuteen vaipuneista neroista, himon riuduttamista johtajista. Missään en saanut rauhaa, mutta kellekään en kertonut salaisuuttani. Olen lopulta ymmärtänyt mitä Stepanin koodeksissa sanotaan, minä olen valaistunut ja nyt maksan siitä rinta ylpeydestä roihuten sen vaatiman hinnan. Kirjoitan ja vähenen kunnes minua ei enää ole. Annan minuuteni sille jota ei voi ymmärtää. Toivon sanan kiirivän kaikkialle. Pahuus antaa itsestään huonon ensivaikutelman, mutta älkää luottako siihen.. 

Kirjoista:

Idea näissä novellikokoelmissa on very simple. Joskus muinoin muutama henkilö on saanut päähänsä idean pahasta Stepanin koodeksi nimisestä kirjasta. Aiheen ympärille on sitten pyydetty kirjoittajia kirjoittamaan novelleja. Novellit on kasattu kokoelmiksi ja ne julkaistu. Siistiä!

Älkää uskoko tämän blogin kursiivilla kirjoitettua tekstiä, kyllä minä oikeasti muistan miten törmäsin koodeksiin ja miten sitten innostuin tarinoista ja miten sitten tulikin tilattua kaikki olemassa olevat kokoelmat kotiin.

Niin kuin blogia lukevat (harvahkot henkilöt) tietävät, tykkään myös kirjoittaa ja sen intohimon saattelemana löysin netistä Kuoriaiskirjojen kirjoituskilpailun. Kaverit ovat pistämässä pinoon neljättä kokoelmaa Stepanin koodeksista ja kolme hopealla valeltua taitavan onnekasta novellia otetaan siihen mukaan kilpailun kautta. Ja perhana, tähän osallistutaan!

Luin ensimmäisen kokoelman yhdeltä istumalta, sitten näppäilin itseni nettikaupan auki ja nyt olen lukemassa Teräskouraa, jonka aion huomiseen mennessä saada loppuun. Muutama ideakin on jo syntynyt miten voin oman kontribuution antaa koodeksin leviämisen avuksi.

Katsotaan onko koodeksi nyt se jonne saisin ensimmäisen julkisesti julkaistavan novellini.. Jos ei, ei se mitään, sitten yritetään jossain muualla uudestaan :)

Arvio:

Kokoelmissa on huikeita tekstejä ja niistä löytyy myös hieman minun makuun heikompiakin novelleja. Mutta taso on silti ollut tasaisen hevosmaista. Novellien genret liikkuvat ulkoavaruuden, fantasiamaailmojen, realismin kuin outoudenkin piirissä. Joissain ei koodeksia mainita kunnolla, mutta sen läsnäolon voi tuntea, jotkin tarinat vievät ihmisten maksoja syövän ketun päähän joka haluaa muuttua ihmiseksi ja eräs tarina kertoo kirjailijasta joka ostaa sieluja vitosella lasipurkkeihin.

Uh, en annan näille mitään numeraalista arviointia. Mutta sanallisesti voin suositella kaikille spefin ystäville ja myös muille jotka haluavat osansa hulluksi tekevän kirjan magiasta.

Linkeistä pääsee tarkastelemaan jokaisen kokoelman sisältöjä ja tuo ensimmäinen irtoaa myös ilmaiseksi sähköisenä versiona. Tadaa!

Stepanin koodeksi
Hopeoitu vainaja
Teräskoura

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Piispansormus, Milja Kaunisto

Mä en tiedä, mutta Milja tuntuu olevan melko huikea ihminen näiden kolmen kirjan perusteella! Törkeän suuri määrä työtä, ihanan rempseän irstasta tekstiä ja vauhti vain parani loppua kohden. Ja täytyy myöntää, tämä kirja oli näistä kolmesta paras ja parhaat osat tässä kirjassa alkoivat puolen välin jälkeen. 

Olavi Maununpojan tarina, kaikkine synteineen ja elämänkatsomuksineen, oli mielenkiintoista luettavaa. Joissain kohti (tarkoitan nyt koko trilogiaa) ehkä mässäiltiin liikaa Olavin pohdinnoilla synneistä ja varsinkin syyllisyyden riivamilla ajatuksilla. Saatoin hypätä pari riviä silloin tällöin yli. Mutta toisaalta nautin Olavin ja Miraclen keskusteluista ja ehkä eniten siitä miten raikkaan reippaalla tavalla Milja toi esiin Olavin ja muiden aikalaisten maailmankatsomuksen ja kuvan. Se miten silloin ajateltiin esimerkiksi rahvaasta, synneistä, noituudesta jne. Sekä alkoholista:

"Onneksi oli viini. Viini juhlisti niitä henkilökohtaisia voittoja, joista ei voinut puhua yhdellekään elävälle sielulle, ja soi lohtua niissä häviöissä, joista tuli ikuisesti vaieta. Viini ylevöitti saavutukset ja hälvensi tylsyyden."

En tunne tuon ajan (1400-luku) historiaa pintaraapaisua syvemmin, mutta trilogian tuomat mielikuvat eivät ainakaan romantisoineet enempää omia mielikuvia tuosta ajasta. Joskus muistan haaveilleeni pääseväni matkustamaan ajassa juuri tuolle vuosisadalla, mutta nyt en ehkä halua sieltä mitään muuta kuin pieniä maistiaisia viineistä, oluesta, ruoista ja olisi myös hienoa nähdä ja seurata tuon ajan metsästäjien arkea. Mutta en siis halua muuttaa asumaan tuohon aikaan. Nyt on ihan hyvä :)

Lyhyesti kirjasta (ja koko trilogiasta), ei pahempia paljastuksia:

Olavi Maununpoika lähtee Ranskaan opiskelemaan Sorbonnen yliopistoon papiksi, hairahtuu syntiseen elämään, rakastuu mieheen joka on nainen, kärsii synnintuskistaan, etenee urallaan, alenee urallaan, jämähtää urallaan, juonittelee, on juonittelun uhri ja lopulta on elettyyn elämäänsä tyytyväinen. Hyvä.

Trilogia oli mieluista luettavaa. Kaunisto kirjoittaa minun makuun rohkean värikkäästi eikä arkaile kertoa asioista niiden oikeilla nimillä. Henkilöhahmoista jäi tietysti parhaiten mieleen Olavi ja Miracle, mutta ei sivuosien hahmotkaan hengettömiä olleet. Jossain vaiheessa halusin motata piispa Cauchonia nokkaan, halata Beatrixea, juopotella Suuripään kanssa ja puristaa leikkisästi Sorbonnen taloudenhoitajatarta ahterista. Niin ja ehdottomasti haluan maistaa vesiviiniä, onko se vain viiniä johon on sotkettu vettä?

Piispansormus lopettaa hienosti trilogian! Saatoin ehkä yön hiljaisena tuntina vähän herkistyä ja nyyhkäistä lopulle, mutta en pelkästä surusta.

Kiitos Milja Kaunisto tästä trilogiasta :)

Lukema: 9/10

Trilogian muut osat Lukucornerissa:

1. Synnintekijä
2. Kalmantanssi


Kirjailija:Milja Kaunisto
Teos:  Piispansormus
Kustantamo: Gummerus
Sivut: 468
Julkaisuvuosi: 2015

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Pimeyden pyörä, Douglas Preston & Lincoln Child


Menin marraskuussa kirjakauppaan. Tarkoituksena oli etsiä matkalukemista Saksan reissulle. Halusin pokkarina Game of Thronesia, suomeksi, ei löytynyt. Nappasin tämän. Luin lentokoneessa lentopeloissani ehkä viisi sivua jotka menivät hiestä märäksi ja ryttyyn. Otin kirjan muutama päivä sitten lukuun, omassa kodissa, lukutuolilla/sängyllä. En pelännyt enää, luin kaiken. 

Kirjasta:
Aloysius Pendergast ja hänen "suojattinsa", Constance Greene, matkaavat Gsalrig chonggin luostariin vaipuakseen mietiskelyn saloihin. Luostarissa opetetaan chongg rania, jonka kerrotaan olevan tie korkeimman tietoisuuden tasolle. Ja vain harva ja valitut voivat sitä opiskella. 

Luostariin saapuessaan Pendergastille ja Contancelle selviää kuitenkin, että luostarista on varastettu jotain todella arvokasta, jotain sellaista mistä ei alkuun edes puhuta mitään. Kyseessä on mysteerinen asine/asia nimeltä Agozyen, jota luostarin vanhimmat ovat vartioineet vuosisatojen ajan. Suoraan suomennettuna Agozyen tarkoittaa "pimeyttä". Agozyen luovutettiin luostarille yli tuhat vuotta sitten ja kaikkia on kielletty koskemasta tai katsomasta sitä.  Vanhassa pikkuisessa käärössä, joka tuli sen mukana, lukee:
"Jos *Dharman tahdot pahuudelta säästää
etkä tuskaa loputonta sille sois
niin älä pimeyden pyörää päästä
sä sineteistään murtautumaan pois."
Ja nyt Agozyen on varastettu ja munkit pyytävät Pendergastilta apua saadakseen sen takaisin. Tästä käynnistyy leppoisan kiinnostavasti liikkuva salapoliisi/takaa-ajo/jännitys/kauhukertomus, jonka pääasiallisena näyttämönä toimii neitsytmatkalleen lähtevä loistoristeilijä Britannia.

Pöhinää:
Heti kärkeen voin sanoa, että tykkäsin!! Pendergastin hahmo on mielenkiintoinen ja sopivan kutkuttavan mysteerinen, jotta kiinnostus säilyy ja jopa kasvaa hahmoa kohtaan tekstin edetessä. Constance jää hiukan taka-alalle, eikä naisesta löydy niin syviä ja koukuttavia pintoja, mutta ei hänkään missään nimessä ole valju henkilö. Aika jännä juttu, mutta kuvitellessani Alosysius Pendergastia henkilönä, piirtyi mieleeni aina kuva Benedict Cumberbunista.. prkl siis Cumberbatchista..

Mutta Constancesta ei tule mielikuvia. Ehdottakaa!!

Eniten mua kuitenkin kiinnostaa tuo munkkien mietiskely, sen menetelmän, mandalat ja se mitä lopulta Agozyenista paljastuu, Taidan nyt seuraavat päivät istua lattialla naruun tehty solmu edessäni ja koitan avata sen ensiksi mielessäni ja lopulta ajatuksen voimalla oikeasti! Sitten siirryn ajatuksineni pankkiautomaatille, nostan miljardeja käteistä ja sukellan uima-altaaseen joka on täytetty pehmeillä vadelmakarkeilla. Luon ajatukseni voimalla törkeän hyvää kahvia ja siirryn hetkeksi lukemaan fantasianovelleja keskelle Atlanttia ja taidanpa vähän keskustella sen tyypin kanssa joka on vastuussa mahdollisesta luomisprosessista. Illalla voikin sitten chillailla keskellä Alaskan metsiä hirsisessä piilomajassa ja siemailla portviiniä.

Let the chongg ran begin!!!

Lukema: 9/10


Kirjailija: Preston ja Child
Teos: Pendergast, PImeyden Pyörä
Kustantamo: Gummerus
Sivut: 535
Julkaisuvuosi: 2016. Englanninkielinen alkuteos, The Wheel of Darkness ilmestyi 2007
Suomentaja: Antti Autio ja Pekka Marjamäki

Teos kuuluu Pendergast sarjaan ja on oma itsenäinen osa. Muut kirjat löytyvät täältä kronologisessa järjestyksessä.

*maailma 

tiistai 3. tammikuuta 2017

Kirjablogit ja 101 kirjaa!!!


Kirjabloggaajat ovat mukana Ylen "Kirjojen Suomi" kirjallisuushankkeessa. Mikä on todella siistiä ja hienoa!! Ideana kirjabloggaajien osalta on siis lukea yksi kirja Suomen jokaiselta itsenäisyyden vuodelta ja kirjoittaa siitä blogiinsa teksti joka julkaistaan yhtä aikaa Ylen jutun kanssa!

Kirjat siis arvottiin jokaisen osallistuvan bloggaajan kesken ja tekstit kirjoista julkaistaan ennalta määrätyn listan mukaisesti. Tammikuussa aloittaa vuoden 2016 valittu kirja ja siitä lähdetään laskeutumaan vuosi kerrallaan kohti vuotta 1917.

Mitä kaikkea tämä Ylen kirjojen Suomi oikein pitää sisällään? No melko paljon ja todella mielenkiintoisia aiheita/juttuja/prokkiksia. Itselle ehkä mielenkiintoisin on kuitenkin juuri tämä bloggaajien kanssa yhdessä toteutettu juttu. Alla on linkit Ylen sivuille, joista pääsee tarkemmin tutustumaan aiheeseen:




 Katsotaas sitten läpi mitkä kirjat ovat valittuina millekin vuodelle:
Lukucornerille napsahti siis vuosi 1952 ja Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija. Kyseinen kirja on ollut mielessä ala-asteelta saakka, mutta nyt vasta sain kipinän tarttua siihen. Ja kyllä hiukan harmittaa, etten sitä aikaisemmin ole lukenut!! Taidanpa lukea vielä kerran tai pari ennen elokuuta, milloin kirjasta julkaistaan Areenalla ja blogissani juttu.  

Niin ja mikä parasta, kaikki nuo kirjat ovat luettavissa sähköisesti ja täysin ilmaiseksi!! Taitaa Lukucornerikin tutustua osaan noista kirjoista ;)

Hyvää lukuvuotta 2017!!!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...