¨ Rossin lukucorneri: Kirjailijaksi. Osa 8. Projekti etenee.

torstai 9. helmikuuta 2017

Kirjailijaksi. Osa 8. Projekti etenee.

Etsiydy samankaltaisten ihmisten pariin, hanki palautetta ja näkyvyyttä! 


Kirjoittajapiiri:

Meillä pyörii hyvin pieni kirjoittajien piiri facessa. Meitä on kolme :D Ideana on, että meillä jokaisella on oma pariviikkoinen, jolloin käydään läpi asianosaisen kirjoittamaan tekstiä. Ensimmäisellä viikolla tekstin julkaisun jälkeen on joitakin päiviä aikaa käydä lukemassa se ja antaa palautetta tekeleeseen. Toisen viikon aikana kirjoittajalla on mahdollisuus parannella ja muokata tekstiään ja lopuksi editoinnin jälkeen se laitetaan vielä kertaalleen arvioitavaksi.

Välillä piirin kanssa pidetään yhteyttä nettipuheluiden kautta, mutta tällä hetkellä yhden ollessa jossain Atlantin toisella puolen viidakossa, kommunikointi tapahtuu kirjoittamalla. Hyvin toimii näinkin. Väliin huikataan meidän faceen joku helppo kirjoittamiseen liittyvä tehtävä ja käydään moikkaamassa siellä muita. On kiva tietää, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat ns. samassa veneessä ja joilta riittää tukea toinen toiselle :)


Tekstien lähettäminen arvioitavaksi ammattilaisille:

Laitoin kuukausi sitten yhden novellini arvioitavaksi Suomen tieteis-ja fantasiakirjoittajien arviointipalveluun. Palvelu on tarkoitettu yhdistyksen jäsenille vuosmaksua vastaan. Maksu taisi olla alle 20€ ja se palaute minkä sieltä sain, huh huh!! Tekstini pituus oli noin yhdeksän liuskaa ja arvioija oli käynyt sen todella ajatuksella läpi. Sieltä tipahteli sellaisia kultahippuja ajatellen omaa kehitystä, etten voi muuta kuin olla erittäin erittäin tyytyväinen palveluun :)


Näkyvyys:

En ole vielä käynyt arvioidulle tekstille uutta editointia läpi, mutta sen jälkeen ajattelin sen laittaa tänne esille. Jos jollain teistä riittää mielenkiintoa lukea se. Mietin myös laittaa tekstejäni jonnekin julksiesti luettavaksi, mutta en oikein tiedä mikä olisi paras paikka? Tekstien pituudet ovat jotain 3-20 sivun väliltä. Onko kellään mitään ehdotuksia?

Ja kellään vinkkejä mitä kautta saada omia kirjoituksia julki? Niin novelleja, kuin vaikka artikkeleita ja kolumneja? Runoissa olen melko paska.


via GIPHY

5 kommenttia:

  1. On mukava lukea näitä kirjoittajafiiliksiä, tuntuu tutulta ponnistelulta. Olisi hauska saada tänne blogiin luettavaksi jokin tekstisi. Omalla kohdallani ensimmäinen novelli julkaistiin verkkolehdessä. Varsinkin spefiä kirjoittavalle löytyy julkaisukanavia aika paljon (Usva, Kosmoskynä -verkkolehti, sf-seurojen lehdet). Kilpailuihin ja kirjoituskutsuihin kannattaa myös tarttua, niitä pulpahtelee esiin säännöllisin väliajoin. Verkostoituminen ja vertaistuki on tässä hommassa kyllä tosi tärkeää, joten tsemppiä kirjoittamiseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu kommentista :)

      Kosmoskynää ja Usvaa on tullutkin seurattua ja jonnekin sinne laitankin tekstiä menemään.

      Yhteen kisaan laitoin jo tuotoksen ja kohta lähtee Kuoriaiskirjoille novelli heidän tulevaan antologiaan ehdolle. Sitä on tässä nyt tullut hinkattua :D

      Verkostoituminen ois kyllä tosi jees. Itsellä meinaa välillä olla töitten takia kuukaudesta puoleen vuoteen kirjoittamisesta taukoja (tai se on todella hidasta). Sit tulee fiilis, kun ei ehdi, että en pysty antamaan tarpeeksi paljon takaisin muille..

      Oisko sulla muuten linkkiä sun julkaistuun tekstiin? Olisi mielenkiintoista lukea se :)

      Blogiin laitan vielä tällä viikolla yhden novelleista.



      Poista
    2. Juu, ehtiminen on vähän huonoa mullakin nykyään kun on sellainen pikkuinen vahdittavana :) Mun novelli löytyy Kultakuoriaisen (toistaiseksi) viimeisestä numerosta ja nimi on Keskitalven kuningas. Tässä linkki lehteen: http://www.urs.fi/pdf/Kultakuoriainen_07.pdf

      Poista
    3. Kävin lukemassa sun stoorin. Ihastuin ja tykästyin :) Paras kohta:

      "Ne puhuivat hänelle pakkasen äänellä. Kuulin ritinää ja suhahtelua kaikkialta metsästä ympäriltäni."

      Tuo lause vei minut tarinaan visuaalisesti sisään ja joku kaukainen muisto omasta lapsuudesta linkittyy tähän.. en vaan saa sitä päähäni :D

      Onko sulla jatkoa tuohon?

      Poista
    4. Joskus kun tuota kirjoittelin niin olin ajatellut siihen jatkonkin valmiiksi. Se on jäänyt kirjoittamatta. Ehkä sitten tulevaisuudessa kun perhekiireet helpottaa... :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...