¨ Rossin lukucorneri: marraskuuta 2016

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Unohdettuja sanoja



Ooh, mä olen aina ollut sanojen ystävä ja nyt iskin pieneen kultasuoneen!! Löysin aluksi listan harvemmin käytetyistä tai jo unohdetuista sanoista ja sitten hetken googlaillessani ihastuin Merriam-Websteriin :)

Tässä muutamia poimintoja sanoista jotka puhuttelivat minua:

Hiraeth
Syvä, haikea ja nostalginen tunne ikävästä kotiin. Kotiin jota ei enää ole tai ei ole ollut olemassakaan.
Kaipaava ja haikea suru ihmisiä ja asioita kohtaan jotka ovat kadonneet kauan aikaa sitten.

Psychopomp
Sielujen opas

Mythopoeic
Kuulua, olla osana myyttiä tai synnyttää myyttejä

Hierosgamos
Pyhä avioliitto jumalan ja jumalattaren välillä

Sipapu
Pieni tunneli tai moniulotteinen käytävä

Oneiromancy
Unista ennustaminen

Yonic
Tyylitelty kuvaus naisten genitaalista. Hinduismissä uudestaan syntyvää voimaa ja jumalatar Shaktin symboli

Paracosm
Hyvin ykstiyiskohtaisesti rakentunut maailma jonkun mielessä

Petrichor
Maan tuoksu sateen jälkeen. Kuivan kauden jälkeinen ensimmäisen satten miellyttävä tuoksu.

Ataraxia
Huoleton ja tyyni sielun tila

Chthonic
Käytetään kun halutaan kuvata mytologista maanalaista maailmaa

Palimpsest
Erittäin vanha dokumentti josta alkuperäinen teksti on pyyhitty pois ja korvattu uudella kirjoituksella. Tarkoittaa nykyään myös monikerroksisia asioita.

Empyrean
Ylin taivas muinaisen ja keskiaikaisen kosmoligian mukaan joka koostui tulesta ja valosta

Hypnagogic
Hetki unen ja valveen välillä

Hei, jos sulla on joitain "unohdettuja" sanoja, kotimaisia tai ulkomaisia, niin laittele kommentteihin linkkiä tai sanoja!!!

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Stranger Things




Kummemmat asiat, tällä hetkellä Netflixin sarjojen ehdotonta kärkeä!!
Jos olet syntynyt siihen aikaan, että kasari oli sun lapsuutta, niin tässä kyllä nostalgia helisee ja möyryää! 

Hypätään hiukan ajassa takaisin, vuoteen 1983 ja kuvitteelliseen Hawkinsin kaupunkiin Indianan osavaltioon. Neljä 12-vuotiasta kaverusta, Will, Mike, Dustin ja Lucas jotka tykkäävät pelata Dungeons and Dragonsia joutuvat kummien asioiden eteen. Will katoaa matkallaan kotiin ja paikallinen poliisi, Jim Hopper aloittaa pojan etsinnät samalla kun Willin äiti, Joyce alkaa vähän kerrassaan sekoilla. Kuviohin tepastelee myös poikien ikäinen tyttö joka on karannut läheiseltä tutkimusasemalta. Tyttö törmää ystäväänsä salaa etsiviin kaveruksiin ja lyöttäytyy joukkoon. Tytön kautta pojat saavat vähän kerrassaan selville enemmän ja enemmän Willin kohtaloa.

Mutta siis huh! Alkuun pelkäsin kauheaa kliseiden sekametelisoppaa, mitä tämä kyllä oikeasti on, mutta toteutus on jotain todella mahtavaa. Sarjan luojat, Dufferin veljekset, ovat tehneet kotiläksynsä todella hyvin ja ovat saaneet luotua todella tyylikkään, vetävän ja musiikkia myöten kunnon kasari fiilistely sarjan. Meikä on myyty.

Tranger Thingissä yhdistyy saumattomasti niin monia muistoja omasta kasarikakaruudesta, että tuntui kuin olisin taas se pieni kiharapää joka salaa katsoo sohvan takaa kiellettyjä kauhu/jännitysleffoja ja sarjoja. ET, Alien, Ghostbusters, Poltergeist, Gremlins, Tappajahai, Kolmannen asteen yhteys ja Painajainen Elm Streetillä. Ja moni muu väkevän katkera muisto yhdistyy ainakin omalta kohdalta tähän sarjaan :D

Erittäin, erittäin lämpimästi suosittelen. Ihan kaikille. Kyllä.

Tiesitkö:

- Sarjan alussa käytetty fontti on sama kuin Stephen Kingin kirjojen kansissa ja Star Trekin teksteissä.

- Dustinia näyttelevä, Gaten Matarazzo, on oikeasti hampaaton.

- Dufferin veljekset (sarjan luojat) testasivat sarjan ideaa aluksi yhdistämällä klippejä yli 25 kasarileffasta.

- Yli 900 poikaa ja yli 300 tyttöä testattiin rooleihin.

- Sarjan nimeksi oli useita vaihtoehtoja, Matt Duffer on kuitenkin kertonut niiden olevan kovin säälittäviä, joten hänen täytyy tappaa jokainen joka vuotaa nimiehdotuksia nettiin :D

- Sarja oli ensimmäinen tv-esiintyminen Shannon Purserille, jonka esittämän Barbin kohtalo sai luotua oman pienimuotoisen kultin hahmon ympärille








keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Mammutit, Hopeaturkki, Stephen Baxter

Baxteria ei ole tullut luettua paljoa ja sekin vähä mihin olen tutustunut on ollut mielestäni skeidaa. Mutta kirpparilta löytyi parilla eurolla Mammutit-trilogia, joten päätin vielä kerran kokeilla herran tuotantoa. Ja niin, öh.. hämmentävää :D

Kirjasta:

Mammutit-trilogian aloittaa kirja nimeltä Hopeaturkki, joka sijoittuu nykyajan Siperiaan. Tuo iso karvainen möhkäle, Hopeaturkki siis, kuuluu yhteen pieneen mammuttien perheeseen. Perhe laiduntaa ja elää saarella, jonne heidän esi-isä, Pitkähammas on aikojen saatossa heidän sukunsa tuonut.

Hopeaturkki on muita vilkkaampi, erilailla ajatteleva ja hän näkeekin ensimmäisenä "kadotetut", eli ihmiset. Ja siitäkös riemu syntyy, perheen on lähdettävä vaellukselle ja Hopeaturkki joutuukin perhensä kanssa useampaan kiipeliin.

Menetyksiltä ei vältytä ihmisiä kohdatessa ja pienen perheen tulevaisuus näyttää uhkaavasti olevan vaakalaudalla. Osa perheestä on myös alkanut epäillä, onko muita perheitä enää ollenkaan olemassa, ovatko he viimeiset elossa olevat mammutit?


Mietteitä:

Kauheasti tökki taas Baxterin tyyli kirjoittaa, se on minun mielestä melkoisen puista, kalisevaa ja töksähtelevää. Ja selittelevää. Toki mammuttien näkökulmasta kerrottu tarina kaipaakin hiukan aukaisuja, jotta asia valkenee. Mutta plöh. Silti jokin tässä tarinassa kehtoi, mammuteissa ja heidän mystisessä saagassa. Tapa millä mammutit havainnoivat maailma oli jotenkin todella luomoavaa, kaunista ja maagista :) Yhteysväristykset, tärinät, urinat, hajut, maailmankierto, historia, mennyt, nykyaika ja tulevaisuus. Baxter sai kuin saikin noilla elementeillä kudottua tarinan ja näkökulman joka sai minut lukemaan loppuun, oikeastaan ahmin kirjan puolen välin jälkeen! Lopussa olikin sitten twisti joka herätti minun mielenkiinnon ihan kunnolla ja trilogian toinen osa lähtee tänään lukuun :)

Se miten mammutit näkevät maailman, sai minut herkistymän ja miettimään, että kuinka paljon me ihmiset olemme antaneet yhteisöllisyyden ja arvon maata kohtaan hajoavan kuin tuhkan tuleen. Kuinka moni meistä voi rehellisesti sanoa tuntevansa yhteyttä tähän palloon millä kävelemme, tähän maahan joka meidät ruokki? Kuinka paljon olemmekaan antaneet pois, vieroittaneet itsemme luonnollisesta kierrosta ja koittaneet väkisin muokata ihmisestä luonnotonta kappaletta tuhoamalla luonnon keskeltämme?

    Tämän kauan sitten kuolleen härän luiden tavoin hänen sielunsa oli pelkkä siru siitä mysteeriosta, joka oli sattumalta tullut pintaan täällä ja nyt. Härän tavoin myös hänen sielunsa tulisi kulumaan ja katoamaan silmänräpäyksessä.
     Hopeaturkki tunsi maailman liikahtavan ja virtaavan ympärillän, ikään kuin hänet olisi siepattu mukaan johonkin suureen ajan virtaan.
    Hän oli ylpeä, raivoisan ylpeä, siitä että hän oli mammutti.

Lukema: 8/10

Ps. Pitää ihan häpeäkseni myöntää, hoksasin vasta kirjan puolessa välissä tarinan sijoittuvan nykyaikaan :D

Kirjailija: Stephen Baxter
Teos: Hopeaturkki, ensimmäinen osa Mammutit-trilogiasta
Kustantamo: Like
Sivut: 280
Julkaisuvuosi: 1999
Suomentaja: Pekka Pakkala

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Netflixistä poimittua

Joitakin sarjoja on tullut nyt selailtua ja muutamia ihan jees pläjäyksiäkin on löytynyt. Vilkaistaan kolmea viimeistä löytöä. 

Shadowhunters


Sarja perustuu Cassandra Claren Varjojen Kaupungit kirjoihin. En ole itse niitä lukenut, enkä ehkä ole parhainta kohderyhmääkään.

Sarjassa seurataan miten 18-vuotias Clary Fray (Katheryn McNamara) sekoilee kun hänelle alkaa selvitä mikä hän oikeasti on. Mutsi onkin pimittänyt häneltä vuosikaudet heidän verenperintöään. Typerä äiti. Noh, kukapa haluaisi lapselleen kertovan, että on osaksi enkeli. Pöh, mitäpä sitä suotta.

Claire sotkeutuu kuitenkin Pandemonium nimisessä baarissa demoniseen nujakkaan ja sitä kautta vyyhti lähtee selviytymään.

Mistä minä tässä tykkään on Isabelle Lightwood (Emeraude Toubia) ja siinä se viehätys sitten oikeastaan onkin.

Ehkä katson joskus ensimmäisen kauden loppuun.

Tiesitkö: Elokuva Luukaupunki (city of bones) julkaistiin vuonna 2013 ja samalla kerrottiin jatko-osan tulevan aivan pian. Jatko-osa kuitenkin hyllytettiin ja päätettiin aloittaa sarjan tekeminen, koska näin päästäisiin paremmin kirjan mukaisesti juoneen ja tapahtumiin kiinni. 
------------------------------------

Penny Dreadful


1800-luvun Englanti, Vanessa Ives (Eva Green) ja yliluonnolliset hökkiäiset!! Uuh, mikä jottei!!

Sir Malcolm Murray (Timothy Dalton), Vanessa Ives ja Ethan Chandler (Josh Hartnett) viuhtovat ympäriinsä Lontoota ja mukiloivat demoneita ja demonit mukiloivat heitä. Eikä kaikki sankareissa ole sitä miltä päälle näyttää. Rytinää, komeutta, kauneutta, outoa erotiikkaa ja taisteluita. 

Pennystä on tehty kolme kautta ja ohjaaja John Loganin mukaan enempää ei tulekaan. Mikä on varmaan erinomainen ratkaisu. Erinomaisen venyttäminen ohenee ajan myötä hyväksi ja siitä kohta sonnaksi. 

Tiesitkö: Penny Dreadful nimi juontaa 1800-luvun britteihin ja tarkoittaa halpaa, pennin maksavaa, kirjasta jossa on fiktiivisiä tarinoita. Näissä tarinoissa sai alkunsa mm. Sweeney Todd. 

------------------------------------

Expance


Scifiä, scifiä ja kaikkia noita hienoja vempaimia!! Yai!!

Eletään 2200-lukua ja ihmiset ovat levittäytyneet ympäri aurinkokuntaamme. Sota on uhkaamassa marsin, maan ja vyöhykeläisten elämää. Ei tarvita kuin pieni kipinä ja teurastus voisi alkaa. Ja joku perhanan taulapää koittaa saada tuota sotaa aikaiseksi. Onneksi meillä on Joe Millet (Thomas Jane) joka toimii kyttänä vyöhykkeellä ja pääsee salaliitosta hajuilla. Onneksi meillä on myös Jim Holden (Steven Strait) jonka alus ammutaan ja toinen kans ja sitten alkaa hoksailu, ettei kaikki ole sitä miltä se näyttää.  

Ensimmäistä kautta on vielä joitakin jaksoja mulla jäljellä, ja toinen kausi on luvattu alkavan 2017. Varmaan ihan jees, mutta ei ehkä haittaa jos unohdan.  


Tiesitkö: James S. A. Corey nimen takana on kaksi henkilöä, Daniel Abraham ja Ty Franck. 
Niin ja tiesitkö vielä. että Ty Franck on ollut George R.R. Martinin avustajana ja Martini ei oikeasti enää kirjoita vanhalla Dos-pohjaisella koneellaan. Franck päivitti Yrjölle uuden masiinan. 

perjantai 18. marraskuuta 2016

Leffoja, kirja ja tarinoiden opettelua ;)

Viime viikon sunnuntaista asti on vedetty lonkkaa, laiskoteltu, hyggeilty ja rentoiltu. Ja katsottu läjäpäin tv-sarjoja, leffoja ja luettu yksi kirja. 
Joku vois sanoa mua nyt laiskaksi paskaksi, mikä ehkä on totta. Mutta itse mieltäisin tämän kuluneen viikon enemmänkin tarinalliseksi mielen sivistämiseksi. Vai mitä :D 

Kirja


Ihanan viihdyttävää, paperisia hahmoja, läjäpäin sivujuonia ja hetkittäin tuhatta ja sataa kulkeva juoni! Antarktiksen jään alta löytyy meteoriitti, joka on erittäin merkityksellinen jenkkien presidentinvaalien kannalta. Samalla isot pojat pelaa isoilla panoksilla ja vähän pienemmät pelinappulat siitä luonnollisesti kärsii. Jes! En lue toiste, mutta kuinka upottava kirja olikaan :)
Lukema: 8/10

Kirjailija: Dan Brown
Teos:
Meteoriitti
Kustantamo: WSOY
Sivut: 540
Julkaisuvuosi: Kahdeksas painos 2008
Suomentaja: Jorma-Veikko Sappinen


------------------------------------------

Leffat

The Siege of Jadotville

Leffa sijoittuu 1961 Kongon kriisiin, jonne pieni Irlantilaisten rauhanturvaajien joukkue lähetetään. Vastaanotto ei ole mikään lämpimin vaan melko pian Irlantilaiset huomaavat puolustavansa henkensä edestä tukikohtaansa Katangalaisia palkkasotilaita vastaan.  

Pat Quinlan, irlantilaisten komentaja (jota muuten esittää Jamie Dornan, mm Fifty Shades of Grey) on kovan paikan edessä. Hänen joukkonsa eivät ole koskaan olleet oikeassa kontaktissa vihollista vastaan ja nyt heitä vastaan asettuu 3000 palkkasotilaan armeija. 

Suosittelen vahvasti, ihan jo sotahistoriallisen arvon takia. Elokuva on viihdyttävä, ja irlantilaisten olemus on aina saanut minulta sympatiapisteet :D 

Leffa perustuu Declan Powersin kirjaan The siege of Jadotville: The Irish army´s forgotten battle, joka on julkaistu 2005. 

Ohjaaja: Richie Smyth
Käsikirjoittajat: Kevin Brodbin
Vuosi: 2016


------------------------------------------

Act of Valor

Jenkkien navy sealsit rymistelee ja ovat voittamattomia omissa tehtävissään. Kuka tykkää jenkkien propagandasta, äijäilystä, pamauksista ja jonkin tason aivopesusta, niin tässä on se on!!! Myönnän, viihdyin hetkittäin erittäin hyvin tämän parissa, mutta kokonaisuuden omalta kohdalta pilasi "jenkkiäijäläisyys" ja kauas lemuava propaganda. Krapulassa ihan jees. 

Ohjaaja: Mike Mccoy, Scott Waughn 
Käsikirjoittajat: Kurt Johnstad
Vuosi: 2012


------------------------------------------

Ironclad

Eletään vuotta 1215 ja kapinallisparonit ovat saaneet kuningas Johnin allekirjoittamaan Magna Chartan, millä kuninkaan oikeuksia vähennettiin ja "vapaiden" miesten oikeuksia laajennettiin. Kuningas katsoi silti olevansa lain yläpuolella ja ajautui uudestaan sotaan paroneita vastaan. 

James Purefoyn esittämä temppeliritari Thomas Marshall ajautuu Rochesterin linnaan ja päätyy puolustamaan sitä matkalla saatujen ystäviensä kera. Linnan neito, Kate Maran näyttelemä Leidi Isabel rakastuu tuohon karskiin ja miehiseen temppeliritariin. Ugh. Ja sitten kohta lentää verta, suolenpätkiä ja ihmisiä. Kunniamaininnan saa ehdottomasti Kuningas Johnia esittävä Paul Giamatti, joka vetää omasta mielestäni elokuvan parhaimman roolin, sellainen ihqu kusipää kunkku :)

Ohjaaja: Jonathan English
Käsikirjoittajat: Jonathan English, Eric Castel, Stephen Mcdool 
Näyttelijät: James Purefoy, Kate Mara, Paul Giamatti, Brian Cox
Vuosi: 2011


------------------------------------------

Stardust, Tähtisumua

Satua ja fantasiaa hehkeimmillään! Sitä leppoisaa, seikkailevaa ja romanttista. Unohtamatta kauniita naisia ja komeita miehiä, hyvää ja pahaa!! 

Elokuvan sankari, nuorio herra Tristan (Charlie Cox), saa alkunsa kun hänen isänsä käy kiksauttamassa muurin takaisessa haltiamaassa vankkureihin vangittua neitoa. Tristanin hormoonit jylläävät ja hän on päätä pahkaa ihastunut kylän sexyyn blondiin, Victoriaan (Sienna Miller), joka käyttääkin Tristania häikäilemättä hyväksi. Tristan ja Victoria näkevät tähden putoavan muurin takaiseen maahan ja Tristan lupautuu hakemaan tähden jos Victoria suostuu hänelle vaimoksi. Diili syntyy ja Tristanin seikkailu alkaa. 

Tähteä hamuavat myös muutkin tahot, Myrskynpesän kruununperijät ja vanhat, ryppyiset noidat joiden nuoruus palautuisi tähden loiston myötä. Ah, nuo noidat ja varsinkin Michelle Pfeifferin esittämä Lamia noita, uh!!  

Tähti paljastuu nopeasti nuoreksi ja viattoman viehkeäksi tähdeksi nimeltä Yvaine (Claire Danes). Tristan suorastaan lentää typyn syliin ja saatuaan tietää tämän tähdeksi, hän vangitsee muikkelin ja sitten lähdetään matkaan. 

Matkalla tavataan kaikenlaista ja ehkä mieleenpainuvin on Kapteeni Shakespearen hahmo (Robert De Niro). Kovaa ulkokuorta esittävä salamia metsästävän aluksen kippari paljastuu pehmoksi homoksi pinkkeine vaatehuoneineen, että mitä?! :D 

Seikkaillaan ja joudutaan kiipeleihin. Tutustutaan matkakumppaneihin lähemmin ja vedetään kunnon kliseillä koko elokuva! 

Mulle jäi tästä oikein hyvä mieli :)

Ohjaaja: Matthew Vaughn
Käsikirjoittajat: Jane Goldman, Matthew Vaughn, Neil Gaiman
Vuosi: 2007



Seuraavaan kertaan jäi sarjat, on se Netflixin maailma ihmeellinen paikka :D 

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Sammuneen tähden lohikäärmeet, Margaret Weis & Tracy Hickman



Kyllä minä niin vaan nautin näistä fantasioista :) Ja aika kaiho iski pöytäroolipelien pariin. Tai vaikka portaaliin mistä livauttaa itsensä Krynniin.

Kirjasta:

Eli tämähän on jatkoa Laskevan auringon lohikäärmeille. Kirjassa melkein selviää miksi taikuus, mahti, on häviämässä Krynnistä. Oire kyllä saadaan selville, mutta taudin alkuperä jää vieläkin hiemn hämäräksi.

Mina johdattaa joukkojaan valtaamaan haltioiden maata, Tasselhoff ja Palin Majere koittavat löytää kadonnutta tornia, Marsalkka Medan huomaa rakastavansa naista jota hän ei voi ikinä saada. Lohikäärmeet alkavat käydä levottomiksi. Kuolleet vaeltavat maan päällä.

Yläfantasiaa puhtaimmillaan. Yes!

Tuomio:

Tähän oli niin luonteva upota, sukeltaa maailmaan jossa oikeasti haluaisi vierailla. Hitto, miltä ne kauniit haltianaiset oikeasti näyttäysivät? Tai onko minotauri oikeasti niin pahan hajuinen kuin kirjoittavat antavat olettaa? Ja haluaisin myös tuntea miltä tuntuu kun katoaa Minan pähkinänruskeisiin silmiin, onko se Ainoan Jumalan huumaa vai mitä?

Ehkä eniten tässä kirjassa tunteita herätti marsalkka Medanin rakkaus Lauranaa kohtaan. Siinä oli jotain mikä sai omat teiniajan ihastukset nousemaan pintaan.

Medan katsoi häntä silmiin ja olisi mieluusti vannonut olevansa valmis kuolemaan ainakin yhden haltian vuoksi, mutta ei kuitenkaan vannonut. Laurana ei toivonut hänen rakkauttaan, hänen ystävyyttään kyllä. Marsalkka oli kiitollinen siitäkin, eikä halunnut vaatia enempää. 

Miettikää, te olette ihan ahteriaan myöten pihkassa johonkin henkilöön. Se tietää sen, mutta tarjoaa vain ystävyyttään. Ja sitten siihen pitää tyytyä. Miesparan sydäntä riepottelevaa rakkautta, auts. Ja ala/yläasteella tuo tapahtui melkein joka päivä. Välitunneittain jopa. Se oli kauheaa aikaa. Marsalkka saa mun kaiken myötätunnon.

Mutta ei kai tämä tähän loppunut? Onko tästä olemassa jatko-osa? Jos on, niin mikä sen nimi on?

Lukema: 10/10

Kirjailija: Margaret Weis & Tracy Hickman
Teos: Sammuneen tähden lohikäärmeet
Kustantamo: Jalava
Sivut: 433
Julkaisuvuosi: 2001
Suomentaja: Mika Renvall

perjantai 11. marraskuuta 2016

Kirjailijaksi. Osa 5, nanoillaan!


Osallistuin siis elämäni ensimmäistä kertaa kansainväliseen kirjoituskuukauteen. NaNoWriMo. Eli 50k sanoja täytyis paahtaa kuukauden sisään. Se tarkoittaa noin 1700 sanaa päivässä, joten ei se loppujen lopuksi niin suurelta määrältä tunnu. Eipä niin.

Haastatellaanpa minua ja raapaistaan pintaa miltä se nanoilu oikein tuntuu:

Miksi lähdin nanoilemaan?

Haluan tietää mihin minusta on kirjoittajana. Onko minusta esimerkiksi siihen, että kirjoitan joka päivä kuukauden verran? Haluanko oikeasti löytää ajan sitä varten (heräämällä aikaisemmin, menemällä nukkumaan myöhemmin, jättämällä someilun vähemmälle jne..)? Pystynkö olemaan niin pitkäjänteinen jonkin asian suhteen?

Eli haluan tutusta itseeni kirjoittajana. Luulen saavani selville itsestäni jotain tämän projektin aikana, ainakin sen, että minkälaista tekstiä syntyy kun itsensä pakottaa istumaan ja kirjoittamaan, eikä jää odottelemaan inspiraatiota.

Miten olen nanoillut tähän mennessä?

Mun rytmi on kymmenen päivän aikana muokkautunut melko helposti. Varaan aamusta noin 2h tuntia aikaa kirjoittamiseen ja mikäli saan siihen sen kaksituhatta sanaa niin se on siinä. Muutoin kirjoitan illalla toisen setin. Mutta 2k on minimivaatimus per päivä. Mielellään enemmän.

Välillä 2k tulee helposti, inisemättä ja ähkimättä. Joskus taas 200 sanaa tekee hemmetin tiukkaa. Mutta olen kuitenkin vielä rypistellyt tuon tavoitteen. Ja joka kerta se fiilis kun sen tavoittaa on melko hieno!

Kirjoitan, en editoi tekstiä oikeastaan millään muotoa. Teen sen vasta kun olen saavuttanut tavoitellun sanamäärän.

En muuten syö yleensä suklaata tai makeaa. Nyt on mennyt jo pari levyä tummaa suklaata, litra jäätelöä ja ai miten himottaisi tuo punaviinipullo tuolla kaapissa.. Kaipa tämä kirjoittaminen jonkin verran energiaa vie :)

Saavutanko 50k ajoissa?

Kyllä, ja vielä vähän aikaisemmin. 25.11.16 on mulle deadline. Seuraavana päivänä lähtee lento Saksaan, joten sitä ennen pitää olla valmista.

Mitä 50k jälkeen?

No ei se ainakaan valmis tekele ole :D Katsotaan mitä siitä saa, mutta melko raakaa editointia tulee tapahtumaan. Idea tarinassa on mielestäni hyvä ja hahmoille olen alkanut saada lihaa luiden ympärille. Ja kirjoittaessa syntyy koko ajan lisää ideoita joita tulee vaan ympättyä tekstiin. Kaikki niistä ei toimi tarinan yhteydessä, joten on todella mielenkiintoista nähdä mihin sen kanssa päädytään :)

Vinkkejä muille nanohirmuille?

- Kierrättäkää näkökulmia, katselkaa tilanteita eri hahmojenne läpi. Miten kukakin reagoi mihinkin.

- Perustelkaa henkilöhahmojen motiivit. Kirjoita itsellesi seikkaperäisesti miksi päähenkilö tai päävihollinen haluaa jotain.

- Instagramissa stalkkaus, hakekaa #nanowrimo. Itse oen sieltä saanut hyviä vinkkejä ;)

- Ei haittaa vaikka kirjoittamasi teksti ei tulisi päätymään lopulliseen versioon. Anna sanojen vain tulla :)

- Kirjoittaa voi myös pienissä pätkissä. Päivään mahtuu yllättävän monta 15 minuuttista jolloin ehtii raaapustaa vaikka nenäliinaan pientä pätkää.

- Et kilpaile muita vastaan, tämä on sinua varten.

- Pitäkää hauskaa :)

Lopuksi:

Sanoja on nyt 21271, joten olen melko tyytyväinen itseeni... Vielä kun ois vähän komeempi, rikkaampi, taitavampi, rohkeampi, kauniimpi, pidempi, voimakkaampi, nopeampi ja vaikka jenkkien presidentti. Sitten varmaan olisin enemmän tyytyväinen :D No ei, tai joo. Mutta mennään sillä mitä on annettu ja kehitetään sitä!!

-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-

Haastattelun jälkeen:

Kaikkeen sitä pitää ryhtyä, ihan ihme touhua. Ei tämä kyllä aina niin kivaa ole. Melkein pakkopullasta joinakin aamuina käy. Ja se editointi, hemmetti, siitä se riesa vielä tulee. Oispa olutta. Töihinkin pitää vielä kammeta.
Nälkä.
Jano.
Moi!






keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Kaivos, Antti Tuomainen




Kolmas Tuomaisen kirja ja vieläkin jaksaa viihdyttää. Jopa siinä määrin, että olen hukannut kirjan jonnekin. Höh. Käänsin koko kämpän, kiroilin parvekkeella ja syytin naista sen piilottamisesta. Mutta hukassa se on. höh..

Eli pitää vetää ulkomuistista, ja mulla oli vielä niin hyviä otteita Antin taidoista kirjoittaa. Mutta ei tällä kertaa.

Kirjasta:

Toimittaja Antti Vuori taiteilee työnsä ja perheensä välillä. Nainen uhkaa lähteä jos Antti ei laita perhettä uransa edelle. Mies löytää mehevän skuupin, joka on viedä kaiken päin persettä. (Nainen on kyllä vähän hankala mun mielestä..)

Okei, kyllä se kirja pitäisi olla tässä vierellä. Aika köyhästi lähti nyt tuo sisältö, sori.

Tuomio:

Hyvää Tuomaista. Helppoa, viihdyttävää ja sopivin osin ei ennalta arvattavaa. Päähenkilön isästä maalautui mieleen Jonathan Banksin esittämä Mike Ehrmantraut sarjasta Breaking Bad (mikä oli kyllä sarjana erittäin loistava!! Varsinkin jos sinulla on matkaripuli ja makaat pienessä keppimajassa jossain Kambodian saaristossa..).

Mutta hei, käykää kattomassa paremmat arviot näistä blogeista:

Lumiomena
Kirsin kirjanurkka
Leena Lumi

Anttia pääsee myös tiirailemaan haastattelun muodossa täältä:

Aamun kirja, Yle.


Havaintoja:

- Tuomainen kirjoittaa melko usein oman ammattinsa vierestä
- Kirjasta voi löytää kirjoittajalle hyviä vinkkejä (jos et siis hävitä kirjaa.)
- Helppo hävittää

Lukema: 8/10


Kirjailija: Antti Tuomainen
Teos: Kaivos
Kustantamo: Like
Sivut: 325
Julkaisuvuosi: 2015

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Laskevan auringon lohikärmeet, Margaret Weis & Tracy Hickman

Nyt ollaan melko juurilla. Aika lähellä. Ja minä niin nautin, ahmin ja venytän tätä lukemisen riemua!! Onneksi tästä on olemassa toinen kirja, ja onneksi näitä Dragonlanceja on vielä enemmän ja onneksi olen ehtinyt unohtaa suurimman osan lukemistani Dragonlanceista ja Forgotten Realmseista :D 

Pahoittelen, en voi oikein mitenkään katsella näitä kirjoja objektiivisesti. Ne kuuluvat johonkin sellaiseen melko pyhään, nuoren miehen kasvuprosessiin ja salattuihin muistoihin. Tass, Raistilin ja Caramon. Se riittää. Ja ne vihkoroolipelit, ai ai..

Laskevan auringon lohikäärmeissä seurataan tapahtumia neljännen ajan jälkeen, kun Jumalat lähtivät Krynnistä pois. Valitettavasti tässä ei enää noista kolmesta ole jäljellä kuin Tasselhoff Takiaisjalka ja hyvin hetkellisesti Caramon. Raistlin mainitaan muutaman kerran, mutta ei sen enempää. 

Kirjasta:
Krynniin ilmestyy nuori tyttö, Mina, joka saa olemuksellaan suuretkin sotajoukot puolelleen ja kutsuu itseään Yhden Jumalan välikappaleeksi. Hän pystyy parantamaan haavoittuneita, mutta ei tuomaan kuolleita taikaisin eloon. Hän johdattaa joukkoja taistelemaan haltioita vastaan, jotka elävät suuren kuvun alla muusta maailmasta eristyksissä. Samalla toiset haltiat etsivät keinoa päästä serkkujensa luo ja sopimaan menneisyyden riitansa. 

Tasselhoff Takiaisjalka käyttää aikamatkustuslaitetta ja tupsahtaa menneusyydestä nykyhetkeen. Alkuun kukaan ei jaksa uskoa kentin olevan Tass, Peitsen sodan sankari, vaan yksi monista itseään Tassiksi kutsuvista kenteistä. Caramon kuitenkin tunnistaa vanhan ystävänsä ja Tass kertoo hänelle hänen tulleen hänen hautajaisiin. Puhumaan. 

Velho Palin Majere suree taikavoimiensa vähenemistä. Taikuus tuntuu katoavan maailmasta tyystin. Jopa lohikäärmeet ovat huomanneet taikuuden vähenemisen ja hekään eivät tiedä ketä syyttää. Vain vanhojen aikojen esineistä huokuu vielä mahtia ja sitä kautta Palinkin saa vielä imettyä itselleen voimia loitsimiseen. Huomattuaan Tassin kantavan vanhaa ja voimallista taikaesinettä, hän intoutuu. 

Kuulosta hiukan sekavalta. Mutta ei se sitä ole. Lukekaa :) 

Arvio:
Nykyään luen hyvin laajalta skaalalta kirjoja, romantiikasta dekkareihin ja fantasiasta elämänkertoihin. Mutta kyllä se tämä fantasia on edelleen minun oma kotisatama. Sieltä lähdetään sellaisiin seikkailuihin, joihin muut kirjallisuuden lajit eivät ole minua saaneet vietyä (ainakaan vielä). Eikä Dragonlance-kirjat ole nykyäänkään pettymyksiä minulle. Minusta on aina yhtä huikeaa upota ja kadottaa tilan ja paikan taju näiden kirjojen kera :)

Lukema: 10/10

Kirjailija: Margaret Weis & Tracy Hickman
Teos: Laskevan auringon lohikäärmeet
Kustantamo: Jalava
Sivut: 581
Julkaisuvuosi: 2000
Suomentaja: Päivi Pasi
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...