¨ Rossin lukucorneri: Kirjailijaksi. Osa 5, nanoillaan!

perjantai 11. marraskuuta 2016

Kirjailijaksi. Osa 5, nanoillaan!


Osallistuin siis elämäni ensimmäistä kertaa kansainväliseen kirjoituskuukauteen. NaNoWriMo. Eli 50k sanoja täytyis paahtaa kuukauden sisään. Se tarkoittaa noin 1700 sanaa päivässä, joten ei se loppujen lopuksi niin suurelta määrältä tunnu. Eipä niin.

Haastatellaanpa minua ja raapaistaan pintaa miltä se nanoilu oikein tuntuu:

Miksi lähdin nanoilemaan?

Haluan tietää mihin minusta on kirjoittajana. Onko minusta esimerkiksi siihen, että kirjoitan joka päivä kuukauden verran? Haluanko oikeasti löytää ajan sitä varten (heräämällä aikaisemmin, menemällä nukkumaan myöhemmin, jättämällä someilun vähemmälle jne..)? Pystynkö olemaan niin pitkäjänteinen jonkin asian suhteen?

Eli haluan tutusta itseeni kirjoittajana. Luulen saavani selville itsestäni jotain tämän projektin aikana, ainakin sen, että minkälaista tekstiä syntyy kun itsensä pakottaa istumaan ja kirjoittamaan, eikä jää odottelemaan inspiraatiota.

Miten olen nanoillut tähän mennessä?

Mun rytmi on kymmenen päivän aikana muokkautunut melko helposti. Varaan aamusta noin 2h tuntia aikaa kirjoittamiseen ja mikäli saan siihen sen kaksituhatta sanaa niin se on siinä. Muutoin kirjoitan illalla toisen setin. Mutta 2k on minimivaatimus per päivä. Mielellään enemmän.

Välillä 2k tulee helposti, inisemättä ja ähkimättä. Joskus taas 200 sanaa tekee hemmetin tiukkaa. Mutta olen kuitenkin vielä rypistellyt tuon tavoitteen. Ja joka kerta se fiilis kun sen tavoittaa on melko hieno!

Kirjoitan, en editoi tekstiä oikeastaan millään muotoa. Teen sen vasta kun olen saavuttanut tavoitellun sanamäärän.

En muuten syö yleensä suklaata tai makeaa. Nyt on mennyt jo pari levyä tummaa suklaata, litra jäätelöä ja ai miten himottaisi tuo punaviinipullo tuolla kaapissa.. Kaipa tämä kirjoittaminen jonkin verran energiaa vie :)

Saavutanko 50k ajoissa?

Kyllä, ja vielä vähän aikaisemmin. 25.11.16 on mulle deadline. Seuraavana päivänä lähtee lento Saksaan, joten sitä ennen pitää olla valmista.

Mitä 50k jälkeen?

No ei se ainakaan valmis tekele ole :D Katsotaan mitä siitä saa, mutta melko raakaa editointia tulee tapahtumaan. Idea tarinassa on mielestäni hyvä ja hahmoille olen alkanut saada lihaa luiden ympärille. Ja kirjoittaessa syntyy koko ajan lisää ideoita joita tulee vaan ympättyä tekstiin. Kaikki niistä ei toimi tarinan yhteydessä, joten on todella mielenkiintoista nähdä mihin sen kanssa päädytään :)

Vinkkejä muille nanohirmuille?

- Kierrättäkää näkökulmia, katselkaa tilanteita eri hahmojenne läpi. Miten kukakin reagoi mihinkin.

- Perustelkaa henkilöhahmojen motiivit. Kirjoita itsellesi seikkaperäisesti miksi päähenkilö tai päävihollinen haluaa jotain.

- Instagramissa stalkkaus, hakekaa #nanowrimo. Itse oen sieltä saanut hyviä vinkkejä ;)

- Ei haittaa vaikka kirjoittamasi teksti ei tulisi päätymään lopulliseen versioon. Anna sanojen vain tulla :)

- Kirjoittaa voi myös pienissä pätkissä. Päivään mahtuu yllättävän monta 15 minuuttista jolloin ehtii raaapustaa vaikka nenäliinaan pientä pätkää.

- Et kilpaile muita vastaan, tämä on sinua varten.

- Pitäkää hauskaa :)

Lopuksi:

Sanoja on nyt 21271, joten olen melko tyytyväinen itseeni... Vielä kun ois vähän komeempi, rikkaampi, taitavampi, rohkeampi, kauniimpi, pidempi, voimakkaampi, nopeampi ja vaikka jenkkien presidentti. Sitten varmaan olisin enemmän tyytyväinen :D No ei, tai joo. Mutta mennään sillä mitä on annettu ja kehitetään sitä!!

-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-

Haastattelun jälkeen:

Kaikkeen sitä pitää ryhtyä, ihan ihme touhua. Ei tämä kyllä aina niin kivaa ole. Melkein pakkopullasta joinakin aamuina käy. Ja se editointi, hemmetti, siitä se riesa vielä tulee. Oispa olutta. Töihinkin pitää vielä kammeta.
Nälkä.
Jano.
Moi!






4 kommenttia:

  1. Tsemppiä vielä pariin viikkoon! Hyvin näyttää edistyvän. Olenkin tässä marraskuun aikana miettinyt tätä itse, mulla on kirjoittamisessa, lähinnä sen aloittamisessa ja pitkäjänteisyydessä ongelmia. Olen vähän harkinnut tässä pyöräyttää käyntiin itselleni jonkinlaisen haasteen, josko vuoden ajan saisin jotain kirjoiteltua ja lähtisin NaNoWriMoon mukaan ensi vuonna. Tuunpahan tässä lähiaikoina varmaan kurkkimaan blogistasi vinkkejä :D
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :)

      Edistyminen hiukan lopahti :D Mulla on myös pieniä haasteita pitkäjänteisyyden kanssa, innolla aina aloitan jotain ja sitten se jossain vaiheessa lopahtaa..

      Olen silti todella tyytyväinen, että lähdin kokeileimaan nanoilua, ja sitä kautta sain taas lisää arsenaalia työkaluihin kirjoittamisen suhteen.

      Voidaan vaikka ens vuoden pouolella katella esim. yhteistä haastetta kirjoittamisen suhteen jos kiinnostaa!?

      Poista
  2. Minäkin osallistuin nanokuuhun ja sain sanamääränkin täyteen, mutta eihän tarina pelkistä sanoista koostu, vielä riittää työstämistä, jotta tuo kirjalta näyttää. Nanosta innostuneena päätin jatkaa päivittäistä kirjoittamista myös joulukuun. Tavoite on noin 1000 sanaa päivässä, sillä erolla nanoon, että joka ilta julkaisen päivän tekstin, joulukalenterissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla jäi sanamäärä täyttymättä :D Mutta ei se mitään. Nanoilua voi tehdä milloin vaan!

      Ja totta, ei se sanamäärä tarinaa tee, vaan pitää siinä tehdä vielä paljon muutakin.

      Onnea ja tsemppiä kirjoituksiin!! Ja jos ja kun nanoilu on valmis, niin haluaisin lukea sen!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...