¨ Rossin lukucorneri: huhtikuuta 2016

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Ase Itse, Abercrombie Joe


Mulla soi Amon Amarth taustalla tätä kirjoittaessa ja kadun jo nyt, etten tätä kuunnellut lukiessa. Huh, kylläpä sopiivatkin hyvin yhteen!!! Molemmat ottavat tiukan sotilaallisen otteen yleisöstä, eivät pyytele turhia anteeksi ja polkevat armotta eteen päin. Tässä otteessa haluaisin kulkea pidempäänkin.

Hah, nyt vasta kävin katsomassa mitä olin kirjoittanut Abercrombien uudemmasta tuotannosta, Vain Puoliksi Kuningas. Olin sen lukenut heti Rothfussin kirjojen jälkeen ja lupasin antaa Abercrombien suoremmalle tyylille hiukan aikaa. No kovin kauaa ei näköjään tarvinnut. Rakastuin, en eroottisella, vaan miehekkään teräksisellä tavalla Abercrombieen, Logeniin ja Gloktaan.  

Paska! Klääh! Krääh! Logan :D 
"Häntä lähestyi keihäs. Häntä lähestyi nopeasti julman näköinen keihäs, ja sen toisessa päässä oli shanka. "Paska", sanoi Logen. Hän heittäytyi sivuun, liukastui ja kaatui kasvoilleen, kierähti pyristellen pensaikon läpi odottaen keihään iskeytyvän selkäänsä minä hetkenä hyvänsä."
"Oli murheellinen tosiseikka, että se, joka iskee ensimmäisen iskun, on usein myös se, joka iskee viimeiseksi."

Logenin hahmo on karskin sympaattinen. Jotenkin sitä vaan tykästyy armottomaan tappajaan ja haluaa miehen pysyvän elossa, iskuja saaden. Kaverin karuudessa on jotain erittäin tenhoavaa, jotain mikä saa toivomaan Logenin saavan rauhan itselleen. Ja ehkä haluaisin osan Logenin alkukantaisesta karskiudesta myös tarttuvan minuunkin..

Sitten tulee Glokta, ontuva ja kivulias inkvisiittori. 

"Tuska oli sanoinkuvaamaton, raastava kouristus vasemmalla puolella kehoa jalasta leukaan. Hän puristi vetistelevät silmänsä tiukasti kiinni, puristi oikean kätensä suulleen niin tiukasti, että rystyset naksahtivat. Hänen jäljellä olevat hampaansa kirskuivat toisiaan vasten hänen lukitessaan leukansa yhteen, mutta hänestä vihelsi silti korkea, reiv vaikerrus. Kiljunko minä vai nauranko minä? Mistä sen voi tietää? Hän hengitti katkonaisesti nenän kautta, räkä kädelle kuplien, kieroon kasvanut ruumis pystyssä pysyminen ponnituksesta vapisten."
"Mikä heitä viivyttää, Vielä pari minuuttia niin voin vaikka nukahtaa, putoan tuohon haisevaan kanavaan ja hukun. Miten sovelias loppu se olisikaan. Hän katseli miten öljyinen ja haiseva vesi liikkui ja väreili hänen alapuolellaan. Sataman lähettyviltä kellumasta löytyi ruumis, jonka merivesi oli turvottanut aivan tuninstamattomaksi.."
Gloktaan kasvaa myös outo, ehkä vähän hempeä, tunneside kirjan edetessä. Haluaisin helpottaa entisen sotilaan elämää, kirjoittaen hänet taas ehjäksi tai tappaen armollisesti sankarin viitan miehen harteille laskien. Mutta odotan seuraavassa osassa Abercrombien jotain tekevän..

-------------

Ase Itse iski lujaa ja suoraan mun sydämeen. Abercrombie juoksutti minut taas muutamassa illassa ihan hengähdyksiin. Onneksi sarjan toinen osa, Ennen Hirttämistä, odottaa tuossa vieressä avaamista. Kolmatta osaa tästä trilogiasta, Ensimmäinen Laki, ei ole ymmärtääkseni vielä suomennettu..? Noh, en ehkä malta odottaa sen tulemista.

Missä lukea:
- Tuolin, pöydän, sillan alla.. ei väliä!
- Ennen nukahtamista, ennen heräämistä
- Kuulokkeet päässä, Amon Amarth!!

Lukema: 10/10

Kirjailija: Abercrombie Joe
Teos: Ase Itse
Kustantamo: Kustannusosakeyhtiö Kirjava
Sivut: 475
Kirjasarja: Ensimmäinen Laki, osa 1.





tiistai 26. huhtikuuta 2016

Mua luetuttaa, nuorempiako ei?

Mediassa on tullut nyt lähiaikoina  melko useasti vastaan  nuorten miesten alkujen lukemisen vähentyminen. Pojat eivät lue, miksi näin? 



Rakel Liekki vetäisee Yle Kioskin videossa yhden todella hyvän pointin:


"Me ei siis olla onnistuttu tekemään lukemisesta riittävän houkuttelevaa"


Eli lukemisesta täytyisi tehdä enemmän houkuttelevaa. Miten? (Rakelilla tietty vois olla muutama ässä hihassaan nuorten poikien lukuintoa ajatellen..) Itselle tämä on hieman mystinen kysymys, koska en osaa suhtautua lukemiseen muuten kuin suurena aarreaittana. Kirjan kansien väliin mahtuu niin paljon seikkailuja, arvoituksia, jännitystä, oppimista, tunteita ja järisyttäviä kokemuksia, etten ehkä osaa katsoa asiaa laajemmasta perspektiivistä. Joitakin syitä kyllä voin löytää sille, miksi enää ei lueta niin paljon:


  • Nuoret ja aikuisemmatkin ovat oppineet tiedon olevan helposti saatavilla. Se on parin näpäytyken päässä, joten oikeastaan tiedon hankintaan ja säilömiseen ei tarvitse itse kuluttaa aikaa.  


  • Informaatio on nopeaa, muutamaan lauseeseen koitetaan kitetyttää mahdollisimman paljon. Enempään ei ole aikaa. Asioihin keskittyminen on liian hidasta. 


  • Kirjoissa ei yleensä ole paljonkaan kuvia. Tapahtumat, naiset, maisemat, kuolemat, takaa-ajot, varjot ja hahmot pitää mielikuvittaa itse. Kirja ei annakaan kaikkea valmiiksi, sun pitää tehdä jotain itse. 


  • Pelaajille kirjat voivat olla liian ahtaita. Lukijana sä et voi itse päättää mitä hahmo tekee. Sä joudut seuraamaan tapahtumia sivusta, ihan kuin sun xbox ois rikki ja joutusit seuraamaan vierestä kavereittes pelaamista ja mesoamista. 


Yhtenä pohtimisen aiheena voisi olla miten saada kirjalle erävoitto kännykästä? Itsekin huomaan käyttäväni yllättävän paljon aikaa luurin tiirailuun ja välillä annan sille jopa luvan keskeyttää mun kirjoittamisen ja lukemisen. Kännyä on helppo kuljettaa, siellä tapahtuu melkein aina, sillä voi ottaa fotoja (belfiet, selfiet, shelfiet...) ja sieltä näkyy myös tylsiin hetkiin paljasta pintaa. Miten saada kirjalle edes osittain sama huomio? Millainen olisi älykirja? Olisiko hienoa jos kädessäsi olisi kirja tyhjillä sivuilla ja sinulla olisi mahdollisuus ladata niille sivuille mikä tahansa teos!? Tai olisiko kirjojen voittomarssin edistäjä 3D printteri? Voisit tulostaa minkä tahansa kirjan, haluamallasi kannella, pariin sekuntiin ja avot!!

En tiedä. Ehkä muut tietävät?

Kalenterikarjulla (Mikko Toiviaisella) on hyvää pohdintaa omassa blogissaan aiheesta



Niin ja onhan sitten myös olemassa kysymys, 
että miksi ihmeessä pitäisi lukea? 
Mitä siitä on hyötyä?


Lukijan Roolissa Riikalla on listattu kymmenen hyvää syytä siihen :)

Tainan Maaginen Realismi blogissa on myös mielenkiintoinen teksti lukemisen puolesta.

Myös Huffington Post on kiusannut tiedemiehiä löytämään syitä lukemiseen.

Olen siis onnekas, en tarvitse itselleni vakuutteluja lukemisen puolesta. Avaan kirjan kannet aina yhtä suurta kunnioitusta osoittaen. Ehkä en joka kerta löydä yhtä syviä, vietteleviä ja riipaisevia fiiliksiä, mutta tiedän, että joku kuitenkin löytää.



sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Mutterikeitin ja sunnuntai


Päivän saalis :) Mitään näistä en lähtenyt hakemaan, enkä löytänyt sitä mitä lähdin hakemaan. Silti, ehkä parhaat shoppailut vähään aikaan!! Tarkotus oli lähtee naisen kanssa pienelle kävelylle ja etsimään kirjansidontaan tarvittavia härpäkkeitä. Kohteena oli iso parsinneula, ohutta pahvia, lankaa ja kunnon piikki. Mutta aikainen herätys sotki meidän suunnitelmat täysin. 

Normaalisti sunnuntaina löhöillään ja luetaan aamusta (joskus oon kyllä darrassa ja hikoilen), eikä ole kiire mihinkään. Nyt noustiin vahingossa aikaisemmin, luettiin hetki (mulla on menossa Joe Abercrombie: Ase Itse, naisella Taavi Vartia: Varastettu Nainen), tehtiin aamupala ja lähettiin kaupungille. Kaunis ja kuulas kevätkeli, linnut sirpittää ja jäät alkaa rakoilla. Eikä ole krapulaa :D

Mutta perhana, pienen kävelyn jälkeen tultiin torille ja huomattiin, että Clas Ohlson aukee vasta tunnin kulutta, kahdeltatoista. Päätettiin sitten mennä kahville ja kuumaa hörppiessä tuli mieleen, että löytyskö kirpparilta mitään mitä voitaisiin käyttää kirjansidonnassa. No ei löytyny. Mutta kaikkea muuta kylläkin!!

Oon ettiny kuvan kaltaista mutterikeitintä kohta vuoden. Pihinä kun en uutta halua ostaa. Ja nyt se tuli vastaan, 5€!!! Olin ihan täpinöissäni! Tottumuksesta myös selailin nopeaan eteen sattuvat kirjat ja kappas, euron kappale lähti nuo teokset (paitsi naisen Gabaldon ja Lappeenranta, ne makso yhteensä vitosen). Sinisaloa en ole vielä yhtään lukenut, monesti kyllä melkein ja Parvelan nimi on ihan outo. Weis ja Hickman on vanhoja tuttuja ja Zusakin Kirjavaras on ollu jo jonkin aikaa luettavien listalla.

Mahtavaa!! Enää tarttee opetella käyttämään mutterikeitintä ja löytää aikaa lukemiselle :D  

P.s Niin, en siis yleensä shoppaile. Luulen, että se kahvi sai mut käymään vähän ylikierroksilla.

P.s.s Jos jollain on vinkkejä mutterikeittimen käyttöön, niin otan niitä kiitollisena vastaan

torstai 21. huhtikuuta 2016

Muukalainen, Diana Gabaldon, helkutan monta sivua, pienellä tekstillä


Mutsi suositteli alun alkaen tätä tv-sarjaa. Katoin sitten yhden ja sitten toisen ja sitten piti ahmia kaikki. Olin melko haltioitunut ja lumoutunut, varsinkin alkutunnari ja valkeissa hepeneissä tanssivat naiset vei mut jonnekin kauas.. Ja se viskin juominen, ah, tämän innoittamana parit pullot on tullut ostettua ;)

Ostin viime jouluna naiselle lahjaksi sarjan kaksi ensimmäistä osaa ja mietin sitten itsekin pääseväni ne lukemaan jossain vaiheessa. Yleensä en lue kovin paljon sellaisia kirjoja, joista olen filmatisoinnut nähnyt. En oikein osaa perustella miksi, mutta yksi iso osa on yllätyksellisyyden puuttuminen. On tylsää jos tietää mitä tulee tapahtumaan.

Niinpä kävi myös tämän kirjan kanssa. Ehkä tällä tarinalla ei ole niin suurta lumovoimaa minuun kuin esimerkiksi Rothfussilla, Abercrombiella tai Tolkienilla on. Missään nimessä tämä ei ollut huono. Polveilevan kuvailevasti ja tunteita herättäen Gabaldon vie lukijaa mukaanaan. Ehkäpä välillä vähän liiankin tarkan kuvailevasti? Ja sen isommin paheksuntaa herättämättä, tää on mielestäni enemmän tyttöjen kirja.

Yli 800 sivua tuli kuitenkin luettua. Enkä kadu lukemaani. Ehkä joku päivä saatan lukea toisen osan. Mutta mielummin katson töllöstä. Se musiikki, ne valkohepeneiset naiset, viski.

Mutsi muuten ei voinu kattoo ykköskautta loppuun, sen mielestä Jamieta satutettiin liikaa...

Kelle ja milloin:
- Naiselle, sohvalla, kun mies haluaa omaa aikaa xboxin parissa
- Miehelle, sohvalla, kun mies haluaa todistaa naiselle osaavansa lukea

Lukema: 8/10

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Monikirjafiilin tunnustus


Muistan ajan kun olin niin perhanan tarkka, etten voinut avata toista kirjaa jos olin jotain muuta lukemassa. Sitä vaan ei saanut tehdä. Syntiä ja rietastelua.

Näin vähän vanhemmiten olen repsahtanut. Ensimmäisellä kerralla se oli ihan viatonta. Pieni lipsahdus vain. Luin vahingossa sohvalle jäänyttä avointa kirjaa, eikä se ollut se mitä olin itse juuri lukemassa. Sitten säpsähdin ja säikähdin kun huomasin mitä olinkaan tekemässä. Äkkiä silmät pois avoimilta sivuilta ja kiiresti muihin puuhiin. Mutta ne avoimet sivut jäivät kutkuttamaan mieleen. En saanut yölläkään karistettua pois ajatusta kahdesta kirjasta yhtä aikaa. Mieleni kasvoi levottomaksi päivä päivältä. Välillä saatoin hipaista toista kirjaa, sivellä sen pintaa ja nuuhkaista kannen tuoksua. Lopulta antauduin, otin toisen kirjan lukemani rinnalle. Vuorottelin niillä, mellastin vapaasti niiden välillä, tunsin uhkarohkeuden tuomaa huumaa. Ja siitä se sitten lähti.

Nyt luen parhaillani kahdeksaa kirjaa, osa on vielä sähköisessä muodossa. Mutta pidän silti aina yhtä teosta sellaisena "pääkirjana". Sille annan eniten huomiota ja sen koitan saattaa ensimmäisenä loppuun. Joskus voi kyllä käydä niin, että joku muu saatta loppua ensin. En ole sen antanut häiritä keskittymistäni. Tiedättehän, ei tämä mitenkään helppoa ole. Sulla täytyy olla jokin strategia, sun pitää jotenkin hallita monen kirjan kanssa elämistä. Sun pitää näyttää niille kuka oikein määrää. Sä oot pomo!!

En suosittele tätä kaikille. Tie on raskas ja kivikkoinen. Mutta parhaimmillaan se antaa sinulle niin paljon enemmän kuin yksittäinen teos. Se vie sut uusiin sfääreihin ja näyttää asioita, mistä et edes uskaltanut unelmoida.

Jos haluatte vinkkejä, niin mulle voi laittaa privana viestiä. Mutta jättäkää asia ammattilaisille, tältä tieltä ei ole paluuta.

Rohkeutta!

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Sidotaan kirjoja!

Parempi puolisko taittamassa puoliskoita

Täytin tänään 35v. Ja vietin juhlat mutsin luona opetellen sitomaan kirjoja :D Mikäs sen villimpää?! :D Itse asiassa, takas Kuopioon palattua, täytynee käydä ostoksilla askartelukaupassa. Mä vaihdan mun perjantai/lauantai pullot sidontaan. Ja alotetaan japanilaisella tekniikkalla:

Tätä ei saa sitten tehä pelkkää pöytää vasten, tai polven päällä.
Haluttiin menettää sidontaneitsyys vähän pienempään kohteeseen, Eli testiin lähti muistikirja, kokoa A5.
                                                                 ----------

Tässä tulee kansipahvi vahvistettuna itse tehdyllä paperilla. Pahvi :D 
Muutaman kerran meinasin kiukutella mutsille sen opetuksesta, mutta onneks oli Sanna mukana joka jo osaa aistia vaaralliset tilanteet ja passitti mut jäähylle. 5 minuuttia äkäilystä ja turhasta hermoilusta. 
                                                                   ----------

Mutsi käyttää sidontaan liukastettua narua, mehiläisvahaa. 
Jäähyn jälkeen mieli rauhoittui ja otinkin jo osaa itse tekemiseen. Mutta vain lupaamalla etten äkäile, paisko tavaroita tai kiroile. Heiii, mähän oon jo 35v, kyllä mä osaan käyttäytyä, c´moon! ;)
                                                                  ----------

Nyt pitää keskittyä, en tykkää neuloista, enkä ole ikään ollut kovin haka pistämään.
Sitten kun tekemiseen makuun pääsi, se imaisikin miehen mukanaan. Kukaan muu ei enää päässyt sitojan penkille istumaan. 
                                                                   ----------

Perkules, osin mun kätten tulos, eikä se oo ihan p...ka!!
Tuloksen nähtyäni melkein pakahduin ylpeydestä. En sitä kyllä näyttänyt. Hymyilin vähän ja urahdin näylle hyväksyvästi kysyttäessä. Mutta mikä onnistumisen ilo tuosta tuli, huh!! Ja se toimii:

- Sivut aukeaa
- Sitä voi pidellä käsissä
- Se ei hävinnyt valmistuksen jälkeen kuin tuhka tuuleen
- Se ei säikähtänyt lähellä olevaa kynää
- Muutkin näkee sen

Mikä huikea päivä täyttää vuosia!!!!





keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Oi Keskimaa, vie minut unohduksiin!!


Johan Ronald Reuel Tolkien, tuo mies teki minuun (25 vuotta sitten) aika lailla lähtemättömän muistijäljen. Hän sai kirjainten ja sanojen arvon nousemaan mielessäni, olin löytänyt jotain hyödyllistä lukutaidostani (tyttöjen kuvien katseluun kun ei kirjaimia tartte sekottaa)..

Muistan nuo hemmetin kovat pakkasillat, -38c ja asutaan sähköttömässä mökissä Vieremän korvessa. Vanha hirsinen talo vuotaa kylmää ja yhden huoneen verran ollaan saatu lämmintä tilaa. Kamina hohkaa punaisena, ikkunasta kajastaa kuu ja öljylamppujen luomat varjot elää vanhoilla seinillä. Mua vitutti, en tykännyt olla köyhä.

Mulla oli kirja, tuo paksu monisataa sivuinen möhkäle, Taru Sormusten Herrasta. Se painoi käsissä, mutta se ei häirinnyt. Kymmenvuotiaan pojan mieltä kiehtoi teoksen maalaama ihmeellinen maailma,

Kontu, levon ja rauhallisuuden tyyssija, ruokaa ja juomaa.

Gandalf, ehkä hiukan outo vanha pieru, mutta hemmetin sitkeä sellainen.

Samooja, Aragorn, johon samastuin heti, peloton vaeltaja joka on kuin onkin kuningas!!

Katalan ilkeät örkit, hyi miten inhosin niitä.

Ja perhanan pitkä ja vaivalloinen matka pienelle hobitille kiikuttaa vielä pienempää sormusta johonkin typerään tulivuoreen.

Mä jäin koukkuun. Tuosta kirjasta huokuvaa pakoa ja toivoa tuli impattua pyörryksiin asti. Se vei mut muualle, antoi mun mielelle ja sielulle paikan levätä. Kirja antoi luvan unohtaa tämän todellisuuden, vaikka välillä kirjan piirtämä todellisuus olikin monia kertoja kettumaisempaa (näin ainakin kuvittelin Frodon ja Samin puolesta).

Olen lukenut nuo kuvassa olevat kirjat ehkä jo useampaan kertaan. Eniten on tullut kahlattua Tarua Sormusten Herrasta ja Hobitti tulee hyvänä kakkosena. Silmarillion oli silloin nuorempana melko raskas, mutta aattelin aloittaa sen tässä muiden kirjojen ohella uudestaan. Tolkienin elämänkerta oli erittäin oivallinen lisä tarustoihin, se laajensi omaa mielikuvaa itse miehestä kuin myös hänen kirjoittamista tarinoista.

Hieno mies.

Herra Tolkien, kumarran syvään ja kiitän.

Lukemat: 10/10
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...