Kirjailijaksi, osa 6. Vätys(kö)?

Ihan alkuun, Nanoilu meni ****ksi. Sanamäärä jäi 24270. Mut toisaalta, se on ikinä enemmän mitä aikaisemmin yhden kuukauden aikana!! Joten siltä kantilta katsottuna melko mestarillinen suoritus! Vielä kun jotain selvää saisi omista kirjoituksista :D 

Olin siis Saksassa kuukauden ja se pätkäisi melko hyvin niin kirjoittamisen kuin lukemisenkin. Keskityin lähiinä duuniin ja bisseen :D Huom, enemmän työhön...

Mutta, nyt kohta vaihtuu vuosi ja voidaan hahmotella hiukan tavoitteita joita haluan saavuttaa. Tämä on nyt suoraan from my brains suodattamatta ja sen enempää miettimättä:

1. Osallistu 2-5 kirjoituskisaan
2. Kirjoita 1000 sanaa päivässä, kuutena päivänä viikossa (yhteen novelliin siis). 1kk on vapaa, saa tehdä mitä vaan
3. 3 luettua kirjaa kuukaudessa
4. Kontaktoidu vähintään yhden kirjailijan kanssa
5. Tee jokaiselle kuukaudelle tavoitteet
6. Tee päiväkohtaiset tavoitteet
7. Nauti elämästä
8. Hankkiudu lähemmäksi taloudellista vapautta

Tässä siis alustavasti. Se mitä mä haluan kaikkein syviten on olla vapaa ja toteuttaa itseäni. Kirjoittaminen on tällä hetkellä vahvin työkalu siihen, joten sillä mennään!! Haluan myös päästä tilanteeseen, jossa olen taloudellisesti riippumaton, eli ei tartte miettiä mitä tukia hakea, ei tartte miettiä ostanko porschen vai jaguarin (molemmat kiitos) ja pystyn liikkumaan ympäri maailmaa ilman perusduunin ja rahattomuuden luomia kahleita.

Mites teidän suunnitelmat tulevalle vuodelle?

Modesty Blaise, Peter O´Donnelly

Rakastuin, Modestyyn. On se vaan kova mimmi! Tässä kirjassa rokataan ja rollataan, räjäytellään, ammutaan, tapellaan ja tehdään huikeita temppuja!! Ja Marko tykkää, mikä olisikaan parempaa lukemista väyneille aivosoluille :D

Modesty ja hänen sidekick, Willie Garvin, palkataan GBR:n salaisen palvelun leipiin estämään timanttilastin ryöstö. Siitä käynnistyvät "päätähuimaavat seikkailut" (takakannen mukaan). Okei, kirja oli oikein viihdyttävä, mutta päätähuimaava, ehkä ei. Helppo lukea, ajatonta viihdettä ja tarpeeksi simppeliä.

Modestyn hahmo on yleiseen miehiseen makuun vetävä; tumma mimmi joka osaa olla tappavuutensa lisäksi lämmin kissapeto. Ehkä, näin minä sen ymmärsin :D

Willie Garvin taas kuvataan miehisenä, ehkä jopa hiukan herkkänä ja erittäin taitavana agenttina. En tiedä onko Willien hahmo naisten makuun vai ei, luulisin, että on. Mutta Willie ei lue kaunokirjallisuutta:

"Mitä hän lukee?"
"Elämänkertoja, sotahistoriaa, teknisiä kirjoja, tieteisromaaneja - melkein mitä hyvänsä mutta ei tavallista kaunokirjallisuutta ja matkakirjoja..."

Voi hyvinkin olla, että joudun haalimaan jostain kaikki suomennetut Modestyt.. Tässä on kuitenkin jotain, en oikein tiedä mitä. Mutta koukuttavaa kuitenkin ;)

Lukema: 8/10

Kirjailija: Peter O`Donnelly

Teos: Modesty Blaise

Kustantamo: Otava
Sivut: 252
Julkaisuvuosi: 1988

Suomentaja: Seppo Harjulehto

Unohdettuja sanoja

Ooh, mä olen aina ollut sanojen ystävä ja nyt iskin pieneen kultasuoneen!! Löysin aluksi listan harvemmin käytetyistä tai jo unohdetuista sanoista ja sitten hetken googlaillessani ihastuin Merriam-Websteriin :)

Tässä muutamia poimintoja sanoista jotka puhuttelivat minua:

Hiraeth
Syvä, haikea ja nostalginen tunne ikävästä kotiin. Kotiin jota ei enää ole tai ei ole ollut olemassakaan.
Kaipaava ja haikea suru ihmisiä ja asioita kohtaan jotka ovat kadonneet kauan aikaa sitten.

Psychopomp
Sielujen opas

Mythopoeic
Kuulua, olla osana myyttiä tai synnyttää myyttejä

Hierosgamos
Pyhä avioliitto jumalan ja jumalattaren välillä

Sipapu
Pieni tunneli tai moniulotteinen käytävä

Oneiromancy
Unista ennustaminen

Yonic
Tyylitelty kuvaus naisten genitaalista. Hinduismissä uudestaan syntyvää voimaa ja jumalatar Shaktin symboli

Paracosm
Hyvin ykstiyiskohtaisesti rakentunut maailma jonkun mielessä

Petrichor
Maan tuoksu sateen jälkeen. Kuivan kauden jälkeinen ensimmäisen satten miellyttävä tuoksu.

Ataraxia
Huoleton ja tyyni sielun tila

Chthonic
Käytetään kun halutaan kuvata mytologista maanalaista maailmaa

Palimpsest
Erittäin vanha dokumentti josta alkuperäinen teksti on pyyhitty pois ja korvattu uudella kirjoituksella. Tarkoittaa nykyään myös monikerroksisia asioita.

Empyrean
Ylin taivas muinaisen ja keskiaikaisen kosmoligian mukaan joka koostui tulesta ja valosta

Hypnagogic
Hetki unen ja valveen välillä

Hei, jos sulla on joitain "unohdettuja" sanoja, kotimaisia tai ulkomaisia, niin laittele kommentteihin linkkiä tai sanoja!!!

Stranger Things

Kummemmat asiat, tällä hetkellä Netflixin sarjojen ehdotonta kärkeä!!

Jos olet syntynyt siihen aikaan, että kasari oli sun lapsuutta, niin tässä kyllä nostalgia helisee ja möyryää! 

Hypätään hiukan ajassa takaisin, vuoteen 1983 ja kuvitteelliseen Hawkinsin kaupunkiin Indianan osavaltioon. Neljä 12-vuotiasta kaverusta, Will, Mike, Dustin ja Lucas jotka tykkäävät pelata Dungeons and Dragonsia joutuvat kummien asioiden eteen. Will katoaa matkallaan kotiin ja paikallinen poliisi, Jim Hopper aloittaa pojan etsinnät samalla kun Willin äiti, Joyce alkaa vähän kerrassaan sekoilla. Kuviohin tepastelee myös poikien ikäinen tyttö joka on karannut läheiseltä tutkimusasemalta. Tyttö törmää ystäväänsä salaa etsiviin kaveruksiin ja lyöttäytyy joukkoon. Tytön kautta pojat saavat vähän kerrassaan selville enemmän ja enemmän Willin kohtaloa.

Mutta siis huh! Alkuun pelkäsin kauheaa kliseiden sekametelisoppaa, mitä tämä kyllä oikeasti on, mutta toteutus on jotain todella mahtavaa. Sarjan luojat, Dufferin veljekset, ovat tehneet kotiläksynsä todella hyvin ja ovat saaneet luotua todella tyylikkään, vetävän ja musiikkia myöten kunnon kasari fiilistely sarjan. Meikä on myyty.

Tranger Thingissä yhdistyy saumattomasti niin monia muistoja omasta kasarikakaruudesta, että tuntui kuin olisin taas se pieni kiharapää joka salaa katsoo sohvan takaa kiellettyjä kauhu/jännitysleffoja ja sarjoja. ET, Alien, Ghostbusters, Poltergeist, Gremlins, Tappajahai, Kolmannen asteen yhteys ja Painajainen Elm Streetillä. Ja moni muu väkevän katkera muisto yhdistyy ainakin omalta kohdalta tähän sarjaan :D

Erittäin, erittäin lämpimästi suosittelen. Ihan kaikille. Kyllä.

Tiesitkö:

- Sarjan alussa käytetty fontti on sama kuin Stephen Kingin kirjojen kansissa ja Star Trekin teksteissä.

- Dustinia näyttelevä, Gaten Matarazzo, on oikeasti hampaaton.

- Dufferin veljekset (sarjan luojat) testasivat sarjan ideaa aluksi yhdistämällä klippejä yli 25 kasarileffasta.

- Yli 900 poikaa ja yli 300 tyttöä testattiin rooleihin.

- Sarjan nimeksi oli useita vaihtoehtoja, Matt Duffer on kuitenkin kertonut niiden olevan kovin säälittäviä, joten hänen täytyy tappaa jokainen joka vuotaa nimiehdotuksia nettiin :D

- Sarja oli ensimmäinen tv-esiintyminen Shannon Purserille, jonka esittämän Barbin kohtalo sai luotua oman pienimuotoisen kultin hahmon ympärille

Mammutit, Hopeaturkki, Stephen Baxter

Baxteria ei ole tullut luettua paljoa ja sekin vähä mihin olen tutustunut on ollut mielestäni skeidaa. Mutta kirpparilta löytyi parilla eurolla Mammutit-trilogia, joten päätin vielä kerran kokeilla herran tuotantoa. Ja niin, öh.. hämmentävää :D

Kirjasta:

Mammutit-trilogian aloittaa kirja nimeltä Hopeaturkki, joka sijoittuu nykyajan Siperiaan. Tuo iso karvainen möhkäle, Hopeaturkki siis, kuuluu yhteen pieneen mammuttien perheeseen. Perhe laiduntaa ja elää saarella, jonne heidän esi-isä, Pitkähammas on aikojen saatossa heidän sukunsa tuonut.

Hopeaturkki on muita vilkkaampi, erilailla ajatteleva ja hän näkeekin ensimmäisenä "kadotetut", eli ihmiset. Ja siitäkös riemu syntyy, perheen on lähdettävä vaellukselle ja Hopeaturkki joutuukin perhensä kanssa useampaan kiipeliin.

Menetyksiltä ei vältytä ihmisiä kohdatessa ja pienen perheen tulevaisuus näyttää uhkaavasti olevan vaakalaudalla. Osa perheestä on myös alkanut epäillä, onko muita perheitä enää ollenkaan olemassa, ovatko he viimeiset elossa olevat mammutit?


Mietteitä:

Kauheasti tökki taas Baxterin tyyli kirjoittaa, se on minun mielestä melkoisen puista, kalisevaa ja töksähtelevää. Ja selittelevää. Toki mammuttien näkökulmasta kerrottu tarina kaipaakin hiukan aukaisuja, jotta asia valkenee. Mutta plöh. Silti jokin tässä tarinassa kehtoi, mammuteissa ja heidän mystisessä saagassa. Tapa millä mammutit havainnoivat maailma oli jotenkin todella luomoavaa, kaunista ja maagista :) Yhteysväristykset, tärinät, urinat, hajut, maailmankierto, historia, mennyt, nykyaika ja tulevaisuus. Baxter sai kuin saikin noilla elementeillä kudottua tarinan ja näkökulman joka sai minut lukemaan loppuun, oikeastaan ahmin kirjan puolen välin jälkeen! Lopussa olikin sitten twisti joka herätti minun mielenkiinnon ihan kunnolla ja trilogian toinen osa lähtee tänään lukuun :)

Se miten mammutit näkevät maailman, sai minut herkistymän ja miettimään, että kuinka paljon me ihmiset olemme antaneet yhteisöllisyyden ja arvon maata kohtaan hajoavan kuin tuhkan tuleen. Kuinka moni meistä voi rehellisesti sanoa tuntevansa yhteyttä tähän palloon millä kävelemme, tähän maahan joka meidät ruokki? Kuinka paljon olemmekaan antaneet pois, vieroittaneet itsemme luonnollisesta kierrosta ja koittaneet väkisin muokata ihmisestä luonnotonta kappaletta tuhoamalla luonnon keskeltämme?

    Tämän kauan sitten kuolleen härän luiden tavoin hänen sielunsa oli pelkkä siru siitä mysteeriosta, joka oli sattumalta tullut pintaan täällä ja nyt. Härän tavoin myös hänen sielunsa tulisi kulumaan ja katoamaan silmänräpäyksessä.
     Hopeaturkki tunsi maailman liikahtavan ja virtaavan ympärillän, ikään kuin hänet olisi siepattu mukaan johonkin suureen ajan virtaan.
    Hän oli ylpeä, raivoisan ylpeä, siitä että hän oli mammutti.

Lukema: 8/10

Ps. Pitää ihan häpeäkseni myöntää, hoksasin vasta kirjan puolessa välissä tarinan sijoittuvan nykyaikaan :D

Kirjailija: Stephen Baxter

Teos: Hopeaturkki, ensimmäinen osa Mammutit-trilogiasta

Kustantamo: Like
Sivut: 280
Julkaisuvuosi: 1999

Suomentaja: Pekka Pakkala

Netflixistä poimittua

Joitakin sarjoja on tullut nyt selailtua ja muutamia ihan jees pläjäyksiäkin on löytynyt. Vilkaistaan kolmea viimeistä löytöä. 

Shadowhunters

Sarja perustuu Cassandra Claren Varjojen Kaupungit kirjoihin. En ole itse niitä lukenut, enkä ehkä ole parhainta kohderyhmääkään.

Sarjassa seurataan miten 18-vuotias Clary Fray (Katheryn McNamara) sekoilee kun hänelle alkaa selvitä mikä hän oikeasti on. Mutsi onkin pimittänyt häneltä vuosikaudet heidän verenperintöään. Typerä äiti. Noh, kukapa haluaisi lapselleen kertovan, että on osaksi enkeli. Pöh, mitäpä sitä suotta.

Claire sotkeutuu kuitenkin Pandemonium nimisessä baarissa demoniseen nujakkaan ja sitä kautta vyyhti lähtee selviytymään.

Mistä minä tässä tykkään on Isabelle Lightwood (Emeraude Toubia) ja siinä se viehätys sitten oikeastaan onkin.

Ehkä katson joskus ensimmäisen kauden loppuun.

Tiesitkö: Elokuva Luukaupunki (city of bones) julkaistiin vuonna 2013 ja samalla kerrottiin jatko-osan tulevan aivan pian. Jatko-osa kuitenkin hyllytettiin ja päätettiin aloittaa sarjan tekeminen, koska näin päästäisiin paremmin kirjan mukaisesti juoneen ja tapahtumiin kiinni. 

------------------------------------

Penny Dreadful

1800-luvun Englanti, Vanessa Ives (Eva Green) ja yliluonnolliset hökkiäiset!! Uuh, mikä jottei!!

Sir Malcolm Murray (Timothy Dalton), Vanessa Ives ja Ethan Chandler (Josh Hartnett) viuhtovat ympäriinsä Lontoota ja mukiloivat demoneita ja demonit mukiloivat heitä. Eikä kaikki sankareissa ole sitä miltä päälle näyttää. Rytinää, komeutta, kauneutta, outoa erotiikkaa ja taisteluita. 

Pennystä on tehty kolme kautta ja ohjaaja John Loganin mukaan enempää ei tulekaan. Mikä on varmaan erinomainen ratkaisu. Erinomaisen venyttäminen ohenee ajan myötä hyväksi ja siitä kohta sonnaksi. 

Tiesitkö: Penny Dreadful nimi juontaa 1800-luvun britteihin ja tarkoittaa halpaa, pennin maksavaa, kirjasta jossa on fiktiivisiä tarinoita. Näissä tarinoissa sai alkunsa mm. Sweeney Todd. 

------------------------------------

Expance

Scifiä, scifiä ja kaikkia noita hienoja vempaimia!! Yai!!

Eletään 2200-lukua ja ihmiset ovat levittäytyneet ympäri aurinkokuntaamme. Sota on uhkaamassa marsin, maan ja vyöhykeläisten elämää. Ei tarvita kuin pieni kipinä ja teurastus voisi alkaa. Ja joku perhanan taulapää koittaa saada tuota sotaa aikaiseksi. Onneksi meillä on Joe Millet (Thomas Jane) joka toimii kyttänä vyöhykkeellä ja pääsee salaliitosta hajuilla. Onneksi meillä on myös Jim Holden (Steven Strait) jonka alus ammutaan ja toinen kans ja sitten alkaa hoksailu, ettei kaikki ole sitä miltä se näyttää.  

Ensimmäistä kautta on vielä joitakin jaksoja mulla jäljellä, ja toinen kausi on luvattu alkavan 2017. Varmaan ihan jees, mutta ei ehkä haittaa jos unohdan.  

Expance perustuu James S. A. Coreyn kirjoittamiin novelleihin ja tarinoihin.

Tiesitkö: James S. A. Corey nimen takana on kaksi henkilöä, Daniel Abraham ja Ty Franck. 

Niin ja tiesitkö vielä. että Ty Franck on ollut George R.R. Martinin avustajana ja Martini ei oikeasti enää kirjoita vanhalla Dos-pohjaisella koneellaan. Franck päivitti Yrjölle uuden masiinan. 

Leffoja, kirja ja tarinoiden opettelua ;)

Viime viikon sunnuntaista asti on vedetty lonkkaa, laiskoteltu, hyggeilty ja rentoiltu. Ja katsottu läjäpäin tv-sarjoja, leffoja ja luettu yksi kirja. 

Joku vois sanoa mua nyt laiskaksi paskaksi, mikä ehkä on totta. Mutta itse mieltäisin tämän kuluneen viikon enemmänkin tarinalliseksi mielen sivistämiseksi. Vai mitä :D 

Kirja

Ihanan viihdyttävää, paperisia hahmoja, läjäpäin sivujuonia ja hetkittäin tuhatta ja sataa kulkeva juoni! Antarktiksen jään alta löytyy meteoriitti, joka on erittäin merkityksellinen jenkkien presidentinvaalien kannalta. Samalla isot pojat pelaa isoilla panoksilla ja vähän pienemmät pelinappulat siitä luonnollisesti kärsii. Jes! En lue toiste, mutta kuinka upottava kirja olikaan :)

Lukema: 8/10

Kirjailija: Dan Brown
Teos: Meteoriitti
Kustantamo: WSOY
Sivut: 540
Julkaisuvuosi: Kahdeksas painos 2008
Suomentaja: Jorma-Veikko Sappinen

------------------------------------------

Leffat

The Siege of Jadotville

Leffa sijoittuu 1961 Kongon kriisiin, jonne pieni Irlantilaisten rauhanturvaajien joukkue lähetetään. Vastaanotto ei ole mikään lämpimin vaan melko pian Irlantilaiset huomaavat puolustavansa henkensä edestä tukikohtaansa Katangalaisia palkkasotilaita vastaan.  

Pat Quinlan, irlantilaisten komentaja (jota muuten esittää Jamie Dornan, mm Fifty Shades of Grey) on kovan paikan edessä. Hänen joukkonsa eivät ole koskaan olleet oikeassa kontaktissa vihollista vastaan ja nyt heitä vastaan asettuu 3000 palkkasotilaan armeija. 

Suosittelen vahvasti, ihan jo sotahistoriallisen arvon takia. Elokuva on viihdyttävä, ja irlantilaisten olemus on aina saanut minulta sympatiapisteet :D 

Leffa perustuu Declan Powersin kirjaan The siege of Jadotville: The Irish army´s forgotten battle, joka on julkaistu 2005. 

Ohjaaja: Richie Smyth

Käsikirjoittajat: Kevin Brodbin

Näyttelijät: Jamie Dornan, Guillaume Canet, Mark Strong, Jason O´Mara, Michael McElhatton

Vuosi: 2016

------------------------------------------

Act of Valor

Jenkkien navy sealsit rymistelee ja ovat voittamattomia omissa tehtävissään. Kuka tykkää jenkkien propagandasta, äijäilystä, pamauksista ja jonkin tason aivopesusta, niin tässä on se on!!! Myönnän, viihdyin hetkittäin erittäin hyvin tämän parissa, mutta kokonaisuuden omalta kohdalta pilasi "jenkkiäijäläisyys" ja kauas lemuava propaganda. Krapulassa ihan jees. 

Ohjaaja: Mike Mccoy, Scott Waughn 

Käsikirjoittajat: Kurt Johnstad

Näyttelijät: Rorke Denver, Alex Veadov, Nestor Serrano, Rocelyn Sanchez

Vuosi: 2012

------------------------------------------

Ironclad

Eletään vuotta 1215 ja kapinallisparonit ovat saaneet kuningas Johnin allekirjoittamaan Magna Chartan, millä kuninkaan oikeuksia vähennettiin ja "vapaiden" miesten oikeuksia laajennettiin. Kuningas katsoi silti olevansa lain yläpuolella ja ajautui uudestaan sotaan paroneita vastaan. 

James Purefoyn esittämä temppeliritari Thomas Marshall ajautuu Rochesterin linnaan ja päätyy puolustamaan sitä matkalla saatujen ystäviensä kera. Linnan neito, Kate Maran näyttelemä Leidi Isabel rakastuu tuohon karskiin ja miehiseen temppeliritariin. Ugh. Ja sitten kohta lentää verta, suolenpätkiä ja ihmisiä. Kunniamaininnan saa ehdottomasti Kuningas Johnia esittävä Paul Giamatti, joka vetää omasta mielestäni elokuvan parhaimman roolin, sellainen ihqu kusipää kunkku :)

Ohjaaja: Jonathan English

Käsikirjoittajat: Jonathan English, Eric Castel, Stephen Mcdool 

Näyttelijät: James Purefoy, Kate Mara, Paul Giamatti, Brian Cox

Vuosi: 2011

------------------------------------------

Stardust, Tähtisumua

Satua ja fantasiaa hehkeimmillään! Sitä leppoisaa, seikkailevaa ja romanttista. Unohtamatta kauniita naisia ja komeita miehiä, hyvää ja pahaa!! 

Elokuvan sankari, nuorio herra Tristan (Charlie Cox), saa alkunsa kun hänen isänsä käy kiksauttamassa muurin takaisessa haltiamaassa vankkureihin vangittua neitoa. Tristanin hormoonit jylläävät ja hän on päätä pahkaa ihastunut kylän sexyyn blondiin, Victoriaan (Sienna Miller), joka käyttääkin Tristania häikäilemättä hyväksi. Tristan ja Victoria näkevät tähden putoavan muurin takaiseen maahan ja Tristan lupautuu hakemaan tähden jos Victoria suostuu hänelle vaimoksi. Diili syntyy ja Tristanin seikkailu alkaa. 

Tähteä hamuavat myös muutkin tahot, Myrskynpesän kruununperijät ja vanhat, ryppyiset noidat joiden nuoruus palautuisi tähden loiston myötä. Ah, nuo noidat ja varsinkin Michelle Pfeifferin esittämä Lamia noita, uh!!  

Tähti paljastuu nopeasti nuoreksi ja viattoman viehkeäksi tähdeksi nimeltä Yvaine (Claire Danes). Tristan suorastaan lentää typyn syliin ja saatuaan tietää tämän tähdeksi, hän vangitsee muikkelin ja sitten lähdetään matkaan. 

Matkalla tavataan kaikenlaista ja ehkä mieleenpainuvin on Kapteeni Shakespearen hahmo (Robert De Niro). Kovaa ulkokuorta esittävä salamia metsästävän aluksen kippari paljastuu pehmoksi homoksi pinkkeine vaatehuoneineen, että mitä?! :D 

Seikkaillaan ja joudutaan kiipeleihin. Tutustutaan matkakumppaneihin lähemmin ja vedetään kunnon kliseillä koko elokuva! 

Mulle jäi tästä oikein hyvä mieli :)

Ohjaaja: Matthew Vaughn

Käsikirjoittajat: Jane Goldman, Matthew Vaughn, Neil Gaiman

Näyttelijät: Charlie Cox, Sienna Miller, Claire Danes, Robert De Niro, Mark Strong

Vuosi: 2007

Seuraavaan kertaan jäi sarjat, on se Netflixin maailma ihmeellinen paikka :D 

Sammuneen tähden lohikäärmeet, Margaret Weis & Tracy Hickman

Kyllä minä niin vaan nautin näistä fantasioista :) Ja aika kaiho iski pöytäroolipelien pariin. Tai vaikka portaaliin mistä livauttaa itsensä Krynniin.

Kirjasta:

Eli tämähän on jatkoa Laskevan auringon lohikäärmeille. Kirjassa melkein selviää miksi taikuus, mahti, on häviämässä Krynnistä. Oire kyllä saadaan selville, mutta taudin alkuperä jää vieläkin hiemn hämäräksi.

Mina johdattaa joukkojaan valtaamaan haltioiden maata, Tasselhoff ja Palin Majere koittavat löytää kadonnutta tornia, Marsalkka Medan huomaa rakastavansa naista jota hän ei voi ikinä saada. Lohikäärmeet alkavat käydä levottomiksi. Kuolleet vaeltavat maan päällä.

Yläfantasiaa puhtaimmillaan. Yes!

Tuomio:

Tähän oli niin luonteva upota, sukeltaa maailmaan jossa oikeasti haluaisi vierailla. Hitto, miltä ne kauniit haltianaiset oikeasti näyttäysivät? Tai onko minotauri oikeasti niin pahan hajuinen kuin kirjoittavat antavat olettaa? Ja haluaisin myös tuntea miltä tuntuu kun katoaa Minan pähkinänruskeisiin silmiin, onko se Ainoan Jumalan huumaa vai mitä?

Ehkä eniten tässä kirjassa tunteita herätti marsalkka Medanin rakkaus Lauranaa kohtaan. Siinä oli jotain mikä sai omat teiniajan ihastukset nousemaan pintaan.

Medan katsoi häntä silmiin ja olisi mieluusti vannonut olevansa valmis kuolemaan ainakin yhden haltian vuoksi, mutta ei kuitenkaan vannonut. Laurana ei toivonut hänen rakkauttaan, hänen ystävyyttään kyllä. Marsalkka oli kiitollinen siitäkin, eikä halunnut vaatia enempää. 

Miettikää, te olette ihan ahteriaan myöten pihkassa johonkin henkilöön. Se tietää sen, mutta tarjoaa vain ystävyyttään. Ja sitten siihen pitää tyytyä. Miesparan sydäntä riepottelevaa rakkautta, auts. Ja ala/yläasteella tuo tapahtui melkein joka päivä. Välitunneittain jopa. Se oli kauheaa aikaa. Marsalkka saa mun kaiken myötätunnon.

Mutta ei kai tämä tähän loppunut? Onko tästä olemassa jatko-osa? Jos on, niin mikä sen nimi on?

Lukema: 10/10

Kirjailija: Margaret Weis & Tracy Hickman

Teos: Sammuneen tähden lohikäärmeet

Kustantamo: Jalava
Sivut: 433
Julkaisuvuosi: 2001

Suomentaja: Mika Renvall

Kirjailijaksi. Osa 5, nanoillaan!

Osallistuin siis elämäni ensimmäistä kertaa kansainväliseen kirjoituskuukauteen. NaNoWriMo. Eli 50k sanoja täytyis paahtaa kuukauden sisään. Se tarkoittaa noin 1700 sanaa päivässä, joten ei se loppujen lopuksi niin suurelta määrältä tunnu. Eipä niin.

Haastatellaanpa minua ja raapaistaan pintaa miltä se nanoilu oikein tuntuu:

Miksi lähdin nanoilemaan?

Haluan tietää mihin minusta on kirjoittajana. Onko minusta esimerkiksi siihen, että kirjoitan joka päivä kuukauden verran? Haluanko oikeasti löytää ajan sitä varten (heräämällä aikaisemmin, menemällä nukkumaan myöhemmin, jättämällä someilun vähemmälle jne..)? Pystynkö olemaan niin pitkäjänteinen jonkin asian suhteen?

Eli haluan tutusta itseeni kirjoittajana. Luulen saavani selville itsestäni jotain tämän projektin aikana, ainakin sen, että minkälaista tekstiä syntyy kun itsensä pakottaa istumaan ja kirjoittamaan, eikä jää odottelemaan inspiraatiota.

Miten olen nanoillut tähän mennessä?

Mun rytmi on kymmenen päivän aikana muokkautunut melko helposti. Varaan aamusta noin 2h tuntia aikaa kirjoittamiseen ja mikäli saan siihen sen kaksituhatta sanaa niin se on siinä. Muutoin kirjoitan illalla toisen setin. Mutta 2k on minimivaatimus per päivä. Mielellään enemmän.

Välillä 2k tulee helposti, inisemättä ja ähkimättä. Joskus taas 200 sanaa tekee hemmetin tiukkaa. Mutta olen kuitenkin vielä rypistellyt tuon tavoitteen. Ja joka kerta se fiilis kun sen tavoittaa on melko hieno!

Kirjoitan, en editoi tekstiä oikeastaan millään muotoa. Teen sen vasta kun olen saavuttanut tavoitellun sanamäärän.

En muuten syö yleensä suklaata tai makeaa. Nyt on mennyt jo pari levyä tummaa suklaata, litra jäätelöä ja ai miten himottaisi tuo punaviinipullo tuolla kaapissa.. Kaipa tämä kirjoittaminen jonkin verran energiaa vie :)

Saavutanko 50k ajoissa?

Kyllä, ja vielä vähän aikaisemmin. 25.11.16 on mulle deadline. Seuraavana päivänä lähtee lento Saksaan, joten sitä ennen pitää olla valmista.

Mitä 50k jälkeen?

No ei se ainakaan valmis tekele ole :D Katsotaan mitä siitä saa, mutta melko raakaa editointia tulee tapahtumaan. Idea tarinassa on mielestäni hyvä ja hahmoille olen alkanut saada lihaa luiden ympärille. Ja kirjoittaessa syntyy koko ajan lisää ideoita joita tulee vaan ympättyä tekstiin. Kaikki niistä ei toimi tarinan yhteydessä, joten on todella mielenkiintoista nähdä mihin sen kanssa päädytään :)

Vinkkejä muille nanohirmuille?

- Kierrättäkää näkökulmia, katselkaa tilanteita eri hahmojenne läpi. Miten kukakin reagoi mihinkin.

- Perustelkaa henkilöhahmojen motiivit. Kirjoita itsellesi seikkaperäisesti miksi päähenkilö tai päävihollinen haluaa jotain.

- Instagramissa stalkkaus, hakekaa #nanowrimo. Itse oen sieltä saanut hyviä vinkkejä ;)

- Ei haittaa vaikka kirjoittamasi teksti ei tulisi päätymään lopulliseen versioon. Anna sanojen vain tulla :)

- Kirjoittaa voi myös pienissä pätkissä. Päivään mahtuu yllättävän monta 15 minuuttista jolloin ehtii raaapustaa vaikka nenäliinaan pientä pätkää.

- Et kilpaile muita vastaan, tämä on sinua varten.

- Pitäkää hauskaa :)

Lopuksi:

Sanoja on nyt 21271, joten olen melko tyytyväinen itseeni... Vielä kun ois vähän komeempi, rikkaampi, taitavampi, rohkeampi, kauniimpi, pidempi, voimakkaampi, nopeampi ja vaikka jenkkien presidentti. Sitten varmaan olisin enemmän tyytyväinen :D No ei, tai joo. Mutta mennään sillä mitä on annettu ja kehitetään sitä!!

-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-

Haastattelun jälkeen:

Kaikkeen sitä pitää ryhtyä, ihan ihme touhua. Ei tämä kyllä aina niin kivaa ole. Melkein pakkopullasta joinakin aamuina käy. Ja se editointi, hemmetti, siitä se riesa vielä tulee. Oispa olutta. Töihinkin pitää vielä kammeta.
Nälkä.
Jano.
Moi!

Kaivos, Antti Tuomainen

Kolmas Tuomaisen kirja ja vieläkin jaksaa viihdyttää. Jopa siinä määrin, että olen hukannut kirjan jonnekin. Höh. Käänsin koko kämpän, kiroilin parvekkeella ja syytin naista sen piilottamisesta. Mutta hukassa se on. höh..

Eli pitää vetää ulkomuistista, ja mulla oli vielä niin hyviä otteita Antin taidoista kirjoittaa. Mutta ei tällä kertaa.

Kirjasta:

Toimittaja Antti Vuori taiteilee työnsä ja perheensä välillä. Nainen uhkaa lähteä jos Antti ei laita perhettä uransa edelle. Mies löytää mehevän skuupin, joka on viedä kaiken päin persettä. (Nainen on kyllä vähän hankala mun mielestä..)

Okei, kyllä se kirja pitäisi olla tässä vierellä. Aika köyhästi lähti nyt tuo sisältö, sori.

Tuomio:

Hyvää Tuomaista. Helppoa, viihdyttävää ja sopivin osin ei ennalta arvattavaa. Päähenkilön isästä maalautui mieleen Jonathan Banksin esittämä Mike Ehrmantraut sarjasta Breaking Bad (mikä oli kyllä sarjana erittäin loistava!! Varsinkin jos sinulla on matkaripuli ja makaat pienessä keppimajassa jossain Kambodian saaristossa..).

Mutta hei, käykää kattomassa paremmat arviot näistä blogeista:

Lumiomena
Kirsin kirjanurkka
Leena Lumi

Anttia pääsee myös tiirailemaan haastattelun muodossa täältä:

Aamun kirja, Yle.


Havaintoja:

- Tuomainen kirjoittaa melko usein oman ammattinsa vierestä
- Kirjasta voi löytää kirjoittajalle hyviä vinkkejä (jos et siis hävitä kirjaa.)
- Helppo hävittää

Lukema: 8/10

Kirjailija: Antti Tuomainen

Teos: Kaivos

Kustantamo: Like
Sivut: 325
Julkaisuvuosi: 2015

Laskevan auringon lohikärmeet, Margaret Weis & Tracy Hickman

Nyt ollaan melko juurilla. Aika lähellä. Ja minä niin nautin, ahmin ja venytän tätä lukemisen riemua!! Onneksi tästä on olemassa toinen kirja, ja onneksi näitä Dragonlanceja on vielä enemmän ja onneksi olen ehtinyt unohtaa suurimman osan lukemistani Dragonlanceista ja Forgotten Realmseista :D 

Pahoittelen, en voi oikein mitenkään katsella näitä kirjoja objektiivisesti. Ne kuuluvat johonkin sellaiseen melko pyhään, nuoren miehen kasvuprosessiin ja salattuihin muistoihin. Tass, Raistilin ja Caramon. Se riittää. Ja ne vihkoroolipelit, ai ai..

Laskevan auringon lohikäärmeissä seurataan tapahtumia neljännen ajan jälkeen, kun Jumalat lähtivät Krynnistä pois. Valitettavasti tässä ei enää noista kolmesta ole jäljellä kuin Tasselhoff Takiaisjalka ja hyvin hetkellisesti Caramon. Raistlin mainitaan muutaman kerran, mutta ei sen enempää. 

Kirjasta:

Krynniin ilmestyy nuori tyttö, Mina, joka saa olemuksellaan suuretkin sotajoukot puolelleen ja kutsuu itseään Yhden Jumalan välikappaleeksi. Hän pystyy parantamaan haavoittuneita, mutta ei tuomaan kuolleita taikaisin eloon. Hän johdattaa joukkoja taistelemaan haltioita vastaan, jotka elävät suuren kuvun alla muusta maailmasta eristyksissä. Samalla toiset haltiat etsivät keinoa päästä serkkujensa luo ja sopimaan menneisyyden riitansa. 

Tasselhoff Takiaisjalka käyttää aikamatkustuslaitetta ja tupsahtaa menneusyydestä nykyhetkeen. Alkuun kukaan ei jaksa uskoa kentin olevan Tass, Peitsen sodan sankari, vaan yksi monista itseään Tassiksi kutsuvista kenteistä. Caramon kuitenkin tunnistaa vanhan ystävänsä ja Tass kertoo hänelle hänen tulleen hänen hautajaisiin. Puhumaan. 

Velho Palin Majere suree taikavoimiensa vähenemistä. Taikuus tuntuu katoavan maailmasta tyystin. Jopa lohikäärmeet ovat huomanneet taikuuden vähenemisen ja hekään eivät tiedä ketä syyttää. Vain vanhojen aikojen esineistä huokuu vielä mahtia ja sitä kautta Palinkin saa vielä imettyä itselleen voimia loitsimiseen. Huomattuaan Tassin kantavan vanhaa ja voimallista taikaesinettä, hän intoutuu. 

Kuulosta hiukan sekavalta. Mutta ei se sitä ole. Lukekaa :) 

Arvio:

Nykyään luen hyvin laajalta skaalalta kirjoja, romantiikasta dekkareihin ja fantasiasta elämänkertoihin. Mutta kyllä se tämä fantasia on edelleen minun oma kotisatama. Sieltä lähdetään sellaisiin seikkailuihin, joihin muut kirjallisuuden lajit eivät ole minua saaneet vietyä (ainakaan vielä). Eikä Dragonlance-kirjat ole nykyäänkään pettymyksiä minulle. Minusta on aina yhtä huikeaa upota ja kadottaa tilan ja paikan taju näiden kirjojen kera :)

Lukema: 10/10

Kirjailija: Margaret Weis & Tracy Hickman

Teos: Laskevan auringon lohikäärmeet

Kustantamo: Jalava
Sivut: 581
Julkaisuvuosi: 2000

Suomentaja: Päivi Pasi

Wrap up, lokakuu 2016, iloinen ylläri :)

Mulla oli jossain vaiheessa lokakuuta sellainen fiilis, etten saa oikein mitään aikaan. Velttoilin ja huuhailin ihan mitä sattuu ja nukuin päikkäreitä ja venyttelin lökäpöksyjäni. Saamaton, karvainen laiskiainen. 

Sitten päätin kasata kuukauden aikana kirjoitetut, luetut ja urheillut tsydeemit. Että saan piiskattua itseäni ensi kuussa parempaan suoritukseen, loppuu se laiskottelu. Mutta mutta, yllättävän paljon sitä onkin tullut puuhattua ja vehdattua itselle rakkaiden asioiden parissa (on sitä oikeaa, sitä mistä se leipä kaivetaan, työtäkin tehty).

Taputtelen nyt itseäni hetken selkään ja sitten lähdenkin tavoittelemaan marraskuun aikana NaNoWriMon 50k sanaa. Setti pyörähtää käyntiin about kymmenen minuutin kuluttua, mutta mä taidan nukkua kuitenkin yön yli ja lähteä aamusta rustailemaan dystopista tarinaa Kuopiosta.

Niin ja 26.11. lähdenkin kuukaudeksi Saksaan töihin, sieltä tulee mun toiseen blogiin matkakertomuksia, ehkä :D

Kirjoitetaan ja luetaan, perhana!!!!

Lokakuun tehdyt:

Blogit

Tajutonta
1. Sattuipa ravintolassa
2. On se nyt perhana
3. Laiskat ihmiset
4. Ärsytti. Kaikki
5. Mielipiteistä
6. Ollaan kateellisia

Ravintola Samruai
1. Kiirettä raflassa
2. Mikä siinä ruoanlaitossa kestää?

Lukucorneri
1. Auringonlaskun jälkeen, Stephen King
2. Kirjailijaksi, osa 1
3. Rakkaani, kyyhkyläiseni, Roald Dahl
4. Kirjailijaksi, osa 2
5. Kirjailijaksi, osa 3
6. Kirjoja, löytöjä
7. Synkkä niin kuin sydämeni, Antti Tuomainen
8. Kirjailijaksi, osa 4
9. Pieni kooste ja ajatelmia
10. Parantaja, Antti Tuomainen

Muut tekstit
 - 1 novelli lähetetty genderblender kilpailuun
 - Kuukauden tarinan sanojen määrä = 7245

Luetut
- 6 kirjaa (2kpl arvosteluja vielä julkaisematta lukucornerissa..)
- Kirjoitan - ryhmän tekstit
- Kosmoskynän verkko- ja paperijulkaisut
- Kummallisen kirjoittajat

Youtube
1. Tavoite, miljoona myytyä kirjaa
2. Kirjasaalit ja askeleet kohti tavoitetta
3. Tee se itse, kirjoittajan apuväline

Urheilu
- Sali 13kpl
- Lenkki 1kpl
- Muu urheilu 2kpl

Duunissa
- 120h

Parantaja, Antti Tuomainen

Tuomaisen Parantaja, joka on valittu vuoden 2011 johtolangaksi ja niittänyt huikeita arvosteluja ympäri maailmaa, kävi leppoisasta lukemisesta ja jätti lopun näin yksinkertaiselle lukijalla liian auki. Pöh. 

Kirjasta:
Kirjassa katsotaan dystopista Helsinkiä Tapani Lehtisen (epäonnistuneen runoilijan) silmin. Tapanin vaimo on hukassa ja mitäpä mies siinä muuta voi kun lähteä etsimään naistaan, Johannaa, ja törmäillä ilkeisiin ihmisiin. Hän aloittaa kyselyt vaimonsa työpaikalta, lehtitoimituksesta, jonka päätoimittaja on mu..ku. Hitto, miten inhoan tuollaisia hahmoja, niin kirjoissa ja leffoissa. Mutta niin, sieltä Tapani aloittaa ja vähä kerrassaan vyyhti alkaa sotkeutumaan, ennen selviämistä.

Tuomio:
Ei käy kiistäminen, Tuomainen kirjoittaa menevästi ja kerronta etenee ilman turhia stoppeja alusta loppuun saakkaa jouhevasti. Tykkään paljon dystopiasta, maailmanlopuista ja post-apocalyptisistä tarinoista (jostain syystä näen noina aikoina olevan paljon enemmän mahdollisuuksia kuin mitä on "normaalissa" elämässä..). Ja tässä kirjassa tuodaan esiin realistisen oloinen tulevaisuuden näkymä. Sellainen suomalaisen tylppä ja välinpitämätön maailma. Itse olisin kaivannut enemmän tuon maailman tutkimista, mutta toisaalta, nyt tarina oli sopivan tiivis ja hyvin rytmitetty, joten laajemmat lavertelut olisivat luultavasti lässäyttäneet kirjan pannukakuksi.

Jännitin, odotin ja salaa pompin rivejä/sivuja eteenpäin kun piti tietää mitä tulee tapahtumaan... Olen välillä todella kärsimätön lukija, etenkin jos kyseessä on toimintaa :D Mutta loppu jätti minut ärsyyntyneeksi, ihan pisti veetuttamaan. En ymmärtänyt täysin mitä tuolla lopulla haettiin ja niinpä minulle tuli todella tyhmä olo. Pari kertaa mietin, että pitääkö tämä nyt lukea uudestaan, missä kohti minulta jäi jotain huomaamatta vai olenko oikeasti näin perhanan taukki, etten vaan ymmärrä? No, jätin lukematta uudestaan ja olen onnellisesti typerä taukki. Ihan sama, ei sillä lopulla niin väliä. Itse asiassa jätän muistoihini sen kohtauksen, mihin kirja olisi voinut loppua, ja sivuutan täysin tuon viimeisen sivun.

Havaintoja:
- Ainoa positiivisesti tulevaisuuteen suhtautuva on maahanmuuttaja
- Runoilijasta kasvaa kova jätkä
- Median moraali on todella löyhää, vain yksilöt tekevät `oikeita` ratkaisuja
- Suomalaiset portsarit ovat aina kauheita kaappeja, ikinä ei ole ninjaa
- En muista kuvailtiinko kirjassa Tapanin ulkonäköä?

Lukema: 8/10

Kirjailija: Antti Tuomainen

Teos: Parantaja

Kustantamo: Like
Sivut: 220
Julkaisuvuosi: 2013

Kooste. 17.10-23.10.2016

Jännittävä on elämä! Totta. Kaksi edellistä viikkoa varsinkin, tai oikeastaan kolme. Olen pienin askelin koittanut muokata tapojani pitäen kiintopisteenä yhtä asiaa: kirjoittaminen. 

Aikaisempi minä:

- Kirjoitan kun on fiilis
- Aikaa on, mutta en tiedä minne se häviää
- Aamut on nukkumista varten
- Harhaileva mieli, mielitekoja ja hetkellistä hurmaa
- No plans

Nykyisempi minä:

- Kirjoitan joka päivä, jotain
- Aikaa on, tiedän missä sitä leijailee vapaana
- Aamuisin on erinomainen aika tehdä asioita (kirjoittaminen, kuntosali, lenkkeily ja sen jälkeen jää koko päivä tehdä kaikkea muuta, vaikka käydä töissä..)
- Mieli harhailee yhä, mutta harhailut voi myös valjastaa
- Suunnittelmat ja konkreettiset tavoitteet käytössä

Tiedän, kolme viikkoa on lyhyt aika tehdä vielä mitään suuria päätelmiä onko muutokset kuinka pysyviä. Mutta jostain se on aloitettava. Ja joka päivä itselleen se päähän taottava. Ja on minulla onneksi hiukan kokemusta tavoitteellisuudesta aikaisemmasta `harrastuksesta`, jossa saattoi olla hyvinkin tiukat päivä/viikko/kk tavoitteet. Sen harrasteen perusteella olen kykenevä ainakin kahden vuoden sitoutumiseen asian puolesta. Joten ihan uusilla jäillä ei olla menossa :)

Mutta silti pelko epäonnistumisesta nyöhkii ja kiehnää mielen sopukoissa. Entä jos en saavuta tavoitteita? Jos huomaankin olevani täysin paska tällä alaa? Joku toinen vetää mua paremmin? Kirjoittajat halutaan teloittaa uuden maailmanjärjestyksen takia? Joku keksii pulssipommin, mikä pyyhkii ihmisten mielistä taidon lukea? Tuliset keijut polttavat siivillään ihmisten silmät ja ripustavat meidät pää alas roikkumaan puusta ja lukevat taukoamatta meille twiittejä jenkkien presidentinvaalien epärehellisyyksistä, jonka jälkeen kaikki kirjat poltetaan ja kirjoittaminen kielletään sen uhalla, että Trump päästetään puusta alas ja annetaan hänelle valta rakentaa uusi ja uljas ihmiskunta. Ikinä et voi tietää mitä tulevaisuus tuo tulleessaan. Mutta ehkä sitä ei kannata pelätä.

Viime viikon sanat: (tässä siis vain yhteen tarinaan käytetty aika ja sanamäärä)

Määrä: 2936
Aika:    9h 30min

Viime viikon kirjat:

Luetut:
- Parantaja, Antti Tuomainen (tulossa arvostelu...)

Kesken:
- Kummallisen kirjoittajat
- Laskevan auringon lohikäärmeet, Margaret Weis & Tracy Hickman
- Ihmisyys, Jonathan Glover

Ostetut:
- Parantaja, Antti Tuomainen
- Kaivos, Antti Tuomainen
- Synkkä kuin sydämeni, Antti Tuomainen
- Mammutit (1-3), Stephen Baxter
- Meteoriitti, Dan Brown
- Tyhjyys, John Harrison
- Aavekauppiaan tytär, Liz Williams
- Kiduttajan varjo, Gene Wolfe
- Labyrintti, Kate Mosse
- Hiljaista vimmaa, Suvi Ahola
- Yrjö Kallisen elämä ja totuus, Matti Salminen
- Sapiens, Yuval Noah Harari
- Big magic, Elizabeth Gilbert

Kirjailijaksi. Osa 4. Itse tein, apuvälineen!!

Apumuistitaulu. Osta tulostin, leikkaa sen paketista sivu, unohda koko asia ja ihmettele miksi säilytät leikattua tulostimen pahvinpalaa. Siivoa työpöydän hylly ja löydä sieltä koristepapereita. Käy ostamassa tarralappuja. Pidä kaupungilla pullahammas kurissa ja onnittele itseäsi kotona vahvasta mielestäsi. 

Jos tarvitset jotain visuaalista kirjoituksesi tueksi, kokeile tätä. Helppo, halpa ja kätevä! Eikä siinä vielä kaikki, saat kaupan päälle lisää ideoita, ajatuksia ja kohta olet niin ideapöllyissä, että unohdat kirjoittaa yhtään mitään. Kyllä se on hieno!

Miten käyttää:

- Kirjoita tarinan kohtaukset tarralapuille. Pääpiirteittäin.

- Luo henkilöhahmoista kortit, missä listaat tärkeimmät luonteenpiirteet ja syyt miksi esiintyy tarinassa.

- Tyhjälle A4-arkille sysäät kirjoittaessasi kaikki avoimet kysymykset ja jatkat kirjoittamista. Voit tästä myöhemmin miettiä syitä ja seurauksia, miten mikäkin asia liittyy loogisesti toiseen, miksi jonkun täytyy kuolla, kenen tai minkä takia täti on niin molopää jne jne.

Tuijota taulua. Leiki kohtausten järjestyksillä. Mieti onko kohtaus oleellinen tarinalle. Mieti onko joku hahmo oikeasti tärkeä. Puuttuuko jotain, täytyykö johonkin lisätä, muuttaa tai poistaa jotain. 

Muista:

Tee apumuistitaulusta suunnilleen sisustukseen sopiva. Se voi mätsätä vaikka maton, sohvan kuosin tai kahvikupin kanssa. Kuitenkin jotain, millä perustelet joko itsellesi tai puolisollesi sen tärkeyden olla jatkuvasti esillä. 

Tsemppiä matkaan!!

Tarkempi käyttöohje Lukucornerin youtubessa!!! 

Synkkä niin kuin sydämeni, Antti Tuomainen

Kaveri on nyt vähän ajan sisään sen verran useasti pompannut jostain mediasta esiin, niin olihan se jo aika Lukucornerinkin tutustua Tuomaiseen. Eikä ollut pettymys, laisinkaan. Kirjassa oli esim. silikonitissit. Peukku.

Kirjan tarina kertoo Aleksi Kivestä ja siitä miten hän aikoo selvittää äitinsä murhaajan ja mitä hän aikoo tälle tehdä. Kiven äiti murhattiin Aleksin ollessa kolmetoista ja teko jäi poliiseilta selvittämättä. Nyt Aleksi on päässyt jäljille (33v) ja haluaa saada viimeisenkin todisteen siitä, että rikas mies nimeltä Henrik Saarinen on tempun tekijä. Ja sitten menoksi!

Kirjan aloittaa ensimmäinen säe Eino Leinon Hymyilevästä Apollosta, mikä on minulle hämärästi tuttu jostain kyläkoulussa pidetyltä Leino päivältä. Mutta tähän kirjaan nakattu runonsäe oli kyllä melko mahtava avaus:

Niin lauloin ma kuolleelle äidillein

ja äiti mun ymmärsi heti.

Hän painoi suukkosen otsallein

ja sylihinsä mun veti:

"Ken uskovi toteen, ken unelmaan-

sama se, kun täysin uskot vaan!

Sun uskos se juuri on totuutes.

Usko poikani unehes!"

Ja sitten seuraavaksi lukijaa otetaan niskasta kiinni ja mennään katsomaan miten se kuolema äidille oikein tulee. Huh. Melko rytinää heti alkuun. Hienoa!

Kirja on kirjoitettu minäkertojan näkökulmasta. Mikä sai minut pohtimaan kirjoittajan ja antagonistin läheistä suhdetta toisiinsa. Enkä tarkoita nyt kirjailijan heijastumia päähenkilönsä luonteesta tai fyysisestä olemuksesta, vaan siitä miten päähenkilö hahmottaa kirjassa esitellyn maailman. Tuomainen kirjoittaa väliin todella kuvailevasti, ja tämä kuvailu tulee esiin useasti siinä miten Aleksi kokee maailman, miten hän näkee, mitä hän näkee. Esimerkkinä:

Meri ja taivas olivat täynnä sävyjä ja hypnoottista liikettä. Pivimassoissa kulki vaaleampia repeämiä, jotka virtasivat taivaalla kuin joet, mutkitellen ja paikoin kuohuen. Meri näytti lähes mustalta ja seuraavassa hetkessä epätodellisen siniseltä. Se muutti täplitystään kuin elävä olento, joka kulki vuoroin vasempaan, vuoroin oikeaan.

Olen rehellisesti sanottuna kateellinen Aleksille. En huomaa tuollaisia asioita, tai kiinnitä niihin huomiota. Saati sitten keksisi miten ne toistaisin muille ymmärrettävästi. Jään kyllä paikoilleni ihailemaan, fiilistelemään ja hengaamaan. Mutta tuo sanoiksi pukeminen, sen taidon haluan oppia. Niin, siis tämä suhde kirjoittajan ja hahmon välillä, onko Aleksi opettanut Tuomaiselle sen miten maailmaa voi kuvailla vai onko Tuomainen vienytt oman katsantonsa Aleksin silmien taakse?

Tuomio:

Luin kirjan yhdeltä istumalta, se veti mukaansa, väliin hellemmin ja alun kuvotuksen ympärille kietoen. Tykkäsin, hyvin paljon. En tiedä oliko pienellä väsymyksellä osansa mutta ympäristön kuvailu oli paikoin krumeruulimaista, himpun liikaa, ja se tökki joissain kohti. Ne eivät täysin tuntuneet liittyvän tarinaan, vaikka sillä varmaan haluttiin avata Aleksin mielenmaisemia, mutta minä olin enemmän aktien perään. Toimintaa ja ryminää, kiitos.

Viihdyin tarinan parissa, ei ollut liian vaikeaa ja ei kuitenkaan liian helppoakaan. Koitin arvailla lopputulemaa, mutten onnistunut siinä kovin hyvin. Mutta sain omista arvailuista idean toisenlaiseen tarinaan :)

Tuomainen sai oman paikkansa kirjahyllystä, ja kunhan kirjastoissa jonot lyhenevät, aion käydä lainaamassa Antin uusimman teoksen. Sitä ennen koitan metsästää aikaisempia kirjoituksia.

Lukema: 9/10

Kirjailija:Antti Tuomainen

Teos:  Synkkä niin kuin sydämeni

Kustantamo: Like
Sivut: 302
Julkaisuvuosi: 2013

Ps. sain sellaisen kuvan ettei Antti Tuomainen tykkää kahvista. Pariin otteeseen tuota tummista jumalista vuodatettua nektaria kutsuttiin likaiseksi jäteöljylätäköksi tai haalenneeksi kuravedeksi. Vai onko Antti tottunut johonkin parempaan?

Kirjoja, löytöjä ja viime viikon sanojen mitat.

Mikä tää juttu oikein on? Taas. Mennään käymään ihan vaan kahvilla ja kävellään kirjakaupan ohi. Virhe (?)... anonyymit kirjashoppailijat...

No jos nopsaan pyörähtäis. Ihan vaan tsekkaamaan mitä kirjoja kirjakaupassa ois. Ja kato, ohoh, nämä on täällä euron ja nämä täällä alennuksessa ja vitsi tuoki on näköjään jo julkastu ja mikäs se tuolla on?

Sitten kun nainen saa revittyä pois ja suunnataan kirppareille (tää oli sovittu juttu, en Lappeenrannan kirpputoreille ole ennen käynyt), niin takaraivossa mielihyväadrenaliinidopamiinicoctail kuplii ja kehittää olkapäälle kirjapeikkopirun; "teit hyviä ostoja, sulle jäi vielä rahaa. Kohta on tilipäivä, kirppareilla on halpoja kirjoja, ostetaan kaikki!!"

Ja niin levollisesti ja rauhallisin mielin rynnin mummojen ja opiskelijoiden läpi kirpputorin ahtailla käytävillä. Nuuhkin kirjojen kansia, sivelen hellin sormin niiden sivuja, mulkoilen vihaisesti muita ja tunnen kuinka kurkustani nousee hiljainen murina... golum, glonks.. nää on mun aarteita, mun!!!! Myyjä käy hakemassa sähkötainnuttimen ja kyllä, se tuntuu ilkeältä.

Mut ei siinä, hyviä löytöjä ja en varmaankan ehdi ainuttakaan näistä lukea ennen seuraavaa shoppailua. Mutta ovatpahan kirjahyllyssä. Minun kirjahyllyssä.

Youtubessa tästä lisää. Klikkaa mua!!!!

Viime viikon kirjoitukset.

Yhteen tiettyyn tekstiin sain kirjoitettua 2611 sanaa ja aikaa käytin 9h 30min. En oikein tiedä onko se hyvin vai huonosti vai tosi hyvin vai tosi huonosti. Ei ole aikaisempia vertailukohtia. Tyytyväinen olen siihen, miten paljon sain viikon aikana otettua aikaa kirjoittamiseen. Mutta se, oliko se tuotteliasta, aktiivista ja laadukasta, niin asioista voidaan olla montaa mieltä.

Mutta nyt ollaan luotu pohja, pidetään 2600 sanaa miniminä per viikko (ainakin alkuun) ja muokataan ja hiotaan muita pienempiä maaleja matkan aikana. Toivon sanojen määrän nousevan ja pidetään viikkoon 5000 sanaa seuraavana maksimitavoitteena. Ja tämä tarkoittaa siis yhden tarinan osalta. Tuolla hautomossa (paikka missä säilytän kirjoitelmiani ja istun niiden päällä) on aktiivisessa kirjoituksessa tällä hetkellä kolme tarinaa. Ja lisätään siihen vielä tämä blogi ja facebookin Tajutonta-blogi: Tajutonta, siistitty versio. Kirjaimia ja sanoja kyllä syntyy, mutta pitäisikö tässä alkaa myös priorisoimaan?

Minä tykkään kovasti aloittaa asioita ja intoilen nahka kireenä uusista jutuista. Mutta yleensä sen huuman jälkeen innostus laskee ja homma alkaa tuntua puiselta tervalta. Joissain määrin olen törmännyt tähän ilmiöön myös kirjoittamisen suhteen. Pidempien tekstien kirjoittaminen käy aika pian suossa tarpomiseksi ja nopeasti unohtuu se `big picture´, eli minkä takia sitä tehdään. Lyhyemmät, kuten blogit ja kauppalaput, saa nopeasti pois alta ja ne tuovat herkemmin onnistumisen fiiliksiä. Jotain on saatu valmiiksi. Novellit ja pidemmät materiaalit möhnöttävät suurina möhkäleinä työpöydällä eivätkä suostu valmistumaan, viidessä sekunnissa. Kymmenen sekuntia on yhden kuvitteellisen maailmankaikkeuden ikä, sen alku ja loppu. Puolessa minuutissa tulee jo tarve vessaan.

Mulla on nyt nälkä.

Kirjailijaksi. Osa 3. Epäonnistuminen

Olkoon tämä kuva muistutuksena siitä, että vaikka rakastaisi ja olisi intohimoinen sen suhteen mitä tekee, ei kaikki aina kuitenkaan onnistu. Väliin tulee epäonnistumisia. And it´s just fine. 

Lähetin tuossa vähän aika sitten erääseen netissä julkaistavaan lehteen yhden valmiista (?) novelleistani. Olin melko varma julkaisusta, kieriskelin nimittäin sellaisissa buustimakkaroissa, että oksat pois. Joka aamu tiirailin sähköpostin, heti kun sain kuuden jälkeen silmät auki. Ja eilen se odotettu viesti rämähti luukusta alas.

Luin viestin:
Kiitos, mutta kiitos ei.

Luin viestin toiseen kertaan:
Kiitos, mutta olet paska.

Luin viestin kolmanteen kertaan:
Kiitos, mutta ota pääsi pois pyllystä ja kokeile jotain muuta harrastusta.

Luin viestin nejänteen kertaan:
Kiitos, mutta olet paska myös kaikessa muussa mitä teet.

Todettakoon ettei siinä ihan noin lukenut, mutta siltä se tuntui. Buustimakkarat sulivat ja kieriminen vaihtui likaiseen läträämiseen ihanan piristävässä itsesäälissä. Koitin kiukutella naiselle (se ei varmaan huomannut), kirosin päätoimittajan, kukaan ei ymmärrä minua, ne muutkin jutut siellä on sontaa, mitä ne luulee tietävänsä, en kirjoita enää ikinä. Maailma on paskaa.

Rauhoittelin itseäni aamuisella kahvilla ja leivällä, minkä päälle pinosin viisi leikkelemakkaran palaa, ihan vaan näyttääkseni, että voin tehdä sen. Otin varmuuden vuoksi vielä pari viipaletta suuhun ja huuhtelin ne vatsaan mustikkajogurtilla. Sulattelin siinä sitten aamupäivän epäonnistumistani ja leikkelemakkaroita.

Rohkaistuin sitten lukemaan lähettämäni novellin uudelleen ja totesin itsekin sen olevan kehno, keskeneräinen ja hahmoiltaan etäiseksi jäävä. Kävin sitten myös lukemassa uudestaan sähköpostin: (tässä se on kuin se on lähetetty)

Sinulla on selvästi vahva kuva hahmoistasi ja niiden välisistä suhteista, näkee että niihin on käytetty aikaa. Ikävä kyllä nämä suhteet eivät ilmene itse tekstistä lukijalle. Teksti siirtyy välittömästi tarinan kliimaksiin ilman asiaan kuuluvaa jännityksen rakentamista. Kohtauksen merkitys on selvästi sinulle suuri, mutta lukijalla ei ole syytä tuntea sen suhteen suuria tunteita, sillä he eivät kunnolla tunnekaan hahmoja. 

Suosittelisin vähintään tekstin pidentämistä niin, että se sisältää alkuosan johon kuuluu hahmojen välisen suhteen ja jännityksen rakentaminen. Kokonaisvaltainen uudelleenkirjoitus tai pidempiaikainen tekstin työstäminenkin voi kuitenkin olla myös tarpeen. 

Kehotan kuitenkin ehdottomasti jatkamaan vielä kirjoittamista! Sinulla on selkeästi voimakkaita ideoita, jotka vain vaativat aikaa muotoseikkojen siloittamiseen.

Luin vielä kertaalleen oman tekstini ja kyllä, oikeassa perhana siellä toimituksessa olivat. Ja toiseksi, en tiedä mitä ajattelin kun lähetin sen tekstin, se on osa laajempaa kokonaisuutta, eikä se pieni hetki varmasti aukene kenellekään muulle kuin itse kirjoittajalla.

Vastasin toimitukselle ja uhkailin heitä uudella, paremmalla tarinalla. Perhana.

Mitä siis opin epäonnistumisesta:

- Muista kiroilla ja kieriä itsesäälissä
- Jos mahdollista, alkoholisoidu ja heittäydy katkeraksi kriitikoksi
- Jätä kaikki
- Polta kaikki

Tai sitten voi hetken miettiä ja sulatella tapahtunutta. Käydä läpi missä mentiin pieleen ja hienosäätää omaa toimintaa ja pistää uudestaan haisemaan. It´s up to you (vanha Thaimaalainen sanonta baarikaduilta..).  

Jaaaaa tästä se lähtee taas!!! :D

Kirjailijaksi. Osa 2. Ympäristö tunnelman luonnissa.

Opiskelua.

 Kummallisen kirjoittajat - Opas fiktiivisen maailman luomiseen. 

Pelon elementit eli tunnelman kirjoittamisesta kauhupainotteisesti. 

Heikki Nevala

(Käyn näissä postauksissa läpi sitä mitä olen juuri lukenut ja mitä luulen siitä oppineeni. Samalla jäsentelen ajatuksiani ja toivottavasti luon näin paremman tarttumapinnan kyseiselle aiheelle. Mun mieli on opiskelun suhteen kuin vesilinnun selkä, jos siihen kaataa vettä, se valuu sukkana pois. Niinpä revitään niitä perhanan sulkia tieltä ja imeytetään oppi ihon läpi vaikka väkisin.. jei!!)

Monet asiat ja elementit vaikuttavat siihen miten tarinassa tunnelma rakentuu. Minkälaisia henkilöhahmot ovat, miten hahmojen tunnetiloja kuvataan, mikä on kirjoittajan yleinen tyyli, minkälaisia ovat tarinan yksityiskohdat ja miltä maailma/ympäristö näyttää. Moni muukin asia vaikuttaa tunnelmaan, mutta lähdetään tällä kertaa ympäristöstä. 

Ympäristö, miten sillä voidaan luoda tunnelmaa tarinaan?

Äkkiä ajateltuna tuo on melko simppeli kysymys. Kauhussa ympäristö voi olla synkkä linna, pimeä kuja, ahdistunut mieli, anopin koti tai tutun ja turvallisen oloinen kotipiha (tällöin halutaan kasvattaa ns. shokkiarvoa). Mutta kirjoittaessa ympäristön luominen voi olla välillä melko haasteellista. Kauhuun on nimittäin ajan myötä pesiytynyt paljon konventioita (vakiintuneita keinoja, yleisesti sovittuja tapoja) ja ne ovat myös vahvasti läsnä ympäristön suhteen. Mutta kotimaisessa kauhukirjallisuudessa päästään paikallisuuden kautta rikkomaan näitä rajoja. 

1. Suuri osa noista konventioista on syntynyt jenkki- ja brittikirjallisuuden myötä (myös leffat, tv-ohjelmat ja kuunnelmat ovat olleet osasyyllisinä). On kivisiä linnoja, halloweenimaisia lähiöitä, sumuisia nummia, autioituneita taloja, mökkejä metsän keskellä, suuria kolkkoja kirkkoja jne. Mutta meilläpä on käytettävinä ihan yhtä mukavan ahdistavia ympäristöjä: 

Suuret autiot Anttilat, eduskuntatalo, Kouvola ja Kiuruvesi, no niin.. 

- Vanhat autiot mummonmökit

- Korpimetsät

- Saunat

- Kalevalan mytologiset paikat (Turjien maa, pohjola..)

- Talvinen ympäristö

- Syksyn pimeys ja kosteus 

Ja näitä voi keksiä koko ajan lisää. Eli rikotaan genren tuttuja ympäristöjä tuomalla sinne paikallisuutta. Perhana, miksi en tätä aikaisemmin hoksannut..!! 

2. Nevalan mukaan ympäristö tulisi esitellä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tarinaa. Sillä saadaan muodostettua tarinan toiminnalle rajat. 

Ympäristö asettaa hahmoille rajat ja mahdollisudet toiminnan suhteen.

Talvinen, kylmä ja ankara metsä luo jo itsessään tietyn fiiliksen. Paleltaa, täytyy pysyä liikkeessä tai löytää suojaa. Paksun lumipeitteen takia pakeneminen on hidasta, eikä jälkiä voi kunnolla peittää.

Ilman ympäristöä: 

"Perkele, nyt on pidettävä kiirettä, ne saavuttavat meitä!"
"Juokse, juokse!!"

Lisätään ympäristö:

Pureva pakkanen höyrytti Pekan paksun takin kauluksen alta hikeä. 
"Perkele, nyt on pidettävä kiirettä, ne saavuttavat meitä!"
"Juokse, juokse!!" Huusi Tero ja katsoi edessä avautuvaa Höytiäisen peltoa jota peitti polveen asti upottava märkä lumipeite. 

Muutamalla lauseella saadaan luotua jännite, joka myös nostaa odotuksia tulevan suhteen lukijan mielessä. Ja näin ollaan myös luotu toiminnoille rajat ja mahdollisuudet.


3. Ympäristöä voi kuvata itsenäisesti tai se voidaan sulauttaa toimintaan.

Muista, pelkkä kuvailu katkaisee aina kaiken muun toiminnan.

Tekstiä voi rytmittää kätevästi ympäristöä kuvailemalla. Mikäli sen sulauttaa toimintaan ja tekee siitä osan aktiivista tapahtumaa, ei vauhti katkea. Mutta jos halutaan (ja välillä on syytäkin) keskeyttää toiminta, voidaan se tehdä sulavasti kuvaamalla ympäristöä.

Nopea rytmi ja kuvailu sulautettuna toimintaan:

Turmio juoksi ja hypähti kuohuvan joen yli kiveltä toiselle. Hän näki vastarannalla kaatuneen puun ja päätti käyttää sitä hetkellisenä suojana. Takaa kuului kimeitä huutoja. Pienturjat saavuttivat Turmiota pienestä koostaan huolimatta, heidän vikkelät jalat näyttivät leijailevan sammaleisen metsän pehmeällä pinnalla.

Hitaampi rytmi ja kuvailu pysäyttää hetkeksi toiminnan:

Turmio juoksi ja pysähtyi äkisti. Kuohuva joki vaahtosi vaaleana hänen edessään. Joen toisella puolella näkyi kaatunut puu jonka takana voisi hetken levähtää. Turmio hyppäsi kivelle, hän löysi toisen ja kolmannen ja kohta hän saavutti kaatuneen puun. Takaa kuului kimeitä huutoja. Pienturjien vauhtia ei hidastanut sammaleisen metsän pehmeys, sen sijaan karvaiset olennot näyttivät leijailevan metsän lattian päällä.   

Lopuksi:

Ohoh, tähän menikin aikaa.. 4h! Hyvä hyvä :) Toivottavasti tästä jää jotain mieleen ja mikä vielä parempaa jos joku muu saa tästä myös jotain irti! Ja kommentoikaa jos huomaatte virheitä tai teillä on eriäviä mielipiteitä/faktoja aiheesta :) Saa myös taputella selkään, sekään ei ole kiellettyä :D 

Rakkaani, kyyhkyläiseni. Roald Dahl

(Ei oo omat kynnet, lainasin naistelta.. siis en kynsiä, vaan kättä.
 Perhana, nainen piti kirjaa kun otin kuvan.)

Dahlin tuotanto on minulle ollut aina hieman vierasta. Siinä kun muut olivat Jalin ja suklaatehtaan perään, niin minä luin Tolkienia ja salaa ukin aikuistenlehtiä. Sitten joskus vuosia sitten luin vahingossa kirjan Oswald-eno ja olin tukehtua useaan otteeseen välipala suklaaseen naurun takia.

Nyt laskin käsistäni novellikokoelman "Rakkaani, kyyhkyläiseni", jonka tarinat heiluivat milloin mihinkin. Niin tapahtumapaikoilta kuin henkilöhahmoiltaan. Tarinat saivat minut joka kerta yllätettyä lopuillaan. Mikä on hyvä.

Kuusitoista oudosti vinksahtanutta, mutta kuitenkin todellisuuden mahdollistavaa tarinaa. Käydään vilkaisemassa muutamia:

Suuri automaattinen kielikone (okei, myönnän, ajattelin jotain muuta mitä novelli piti oikeasti sisällään...)

Insinööri keksii koneen, mikä kirjoittaa lyhyitä kertomuksia ja koittaa saada pomonsa ymmärtämään koneen arvon.

"Kuka hullu ostaisi tavallisia juttuja enää jos he saavat näitä toisia puolella hinnalla?" 

Novellista tuli mieleen nettipalstojen trollit. Ja osin poliitikot.

"On sellainen pikku trikki jota melkein kaikki kirjailijat käyttävät, että he nimittäin sijoittavat jokaiseen juttuun jonkin pitkän, käsittämättöän sanan.

Pastorin huvi.
Pastori Cyril Winnington Boggis, harvinaisten huonekalujen suojelemisyhdistyksen puheenjohtaja. Siinä on varsinainen käyntikortti, mikä on kylläkin väärennetty. Kaveri ajelee pitkin maaseutuja ja puhuu itselleen harvinaisia huonekaluja suojelukseen, halvalla, voittoa havitellen.

Lampaalla teurastettu.
Mary Malone, nainen jolla saattaa olla pieniä patoutumia miestään ja elämäänsä kohtaan, päättää käyttää jäistä lampaan jalkaa vapahtajanaan. Ihana nainen. Tuli ihan mummi mieleen :)

Kuningatarhyytelö.
Tiedän pari mehiläistarhuria, ja kyllä, he ovat juuri niin outoja kuin Albert Taylorkin on. Mutta luultavasti eivät ole menneet yhtä pitkälle harrastuksissaan/töissään. Luultavasti.. tai mistä minä tiedän? Eli, mitä tapahtuu kun melkein vastasyntyneelle lapselle aletaan syöttämään kuningatarhyytelöä?

Knoppeja:
- Roald Dahl oli hävittäjälentäjä toisessa maailmansodassa
- Dahlin kirjat ovat myyneet yli 250miljoona kappaletta maailmanlaajuisesti
- Dahlin mukaan on nimetty asteroidi, 6223 Dahl
- Dahl nettosi 1000usd ensimmäisestä julkaistustaan novellista, `A piece of cake`

Lukema: 9/10

Kirjailija: Roald Dhal
Teos: Rakkaani, kyyhkyläiseni
Kustantamo: Otava
Sivut: 277
Julkaisuvuosi: 2001

Kääntäjä: Pentti Saarikoski