¨ Rossin lukucorneri: Tuotteistajan Taskuraamattu, Antti Apunen ja Jari Parantainen, 2014

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Tuotteistajan Taskuraamattu, Antti Apunen ja Jari Parantainen, 2014


Parantaisen ja Apusen kokoama lisämyyntiä havitteleva opus tuotteistamisesta ja markkinoinnista. Kirjassa keskitytään lyhyisiin, ytimekkäisiin esimerkkeihin syyllistymättä mitenkään liialliseen analysointiin.

Kirjasta löytyy 50 tiivistä ehdotelmaa ja esimerkkiä otettavaksi myynnin, markkinoinnin, asiantuntijan, tuotekehittäjän, tuotteistajan ja johtamisen saralle.

"On kuitenkin reilua varoittaa jo tässä vaiheessa: jokainen päätöksenteon psykologiaan perehtynyt muuttu väkisinkin kyyniseksi. Hänen uskonsa ihmisen vapaaseen tahtoon romuttuu. Niin masentavan ennalta arvattavia lampaita me kaikki lopulta olemme". Siinä se, Parantaisen omin sanoin.

Oma arvio:
Parantaista pidempään seuranneena tässä opuksessa lähinnä kerrataan vuosien mittaan muualla esitettyjä teesejä. Esimerkit löytyvät jo aikaisemmista julkaisuista kuten

- Pölli tästä
- Pölli tästa 2
- Sissimarkkinointi
- jne..

Ei siinä mitään, hieno tiivistelmä kahdeksasta muusta kirjasta sekä kaverin rustaamasta blogista pölli tästä.

Ihan ok, tykkään erityisesti kirjan rytmityksestä ja turhan jaarittelun puuttumisesta. Simppeleitä, selkeitä lukuja joita voi selata useampaan otteeseen. Ammatillisessa mielessa kivaa väliaika lukemista, josta löytyy varmasti jokaiselle meille jotain uutta opittavaa.

Mikä mätti:
Asioiden pelkistäminen, vaikka se onkin kovassa huudossa. Välillä tuntuu ettei mennä tarpeeksi syvälle, ytimeen. Tai jätetään jonkin asian koostumuksesta ainesosia pois, ei käsitellä niitä, koska niihin tarvittaisiin enempi perehtymistä. Toisaalta, jos haluaa tietää enemmän, menee ja tutkii itse.

Mihin hetkiin:
- Vessa
- Kesämökin laituri, aurinko ja pieni hiprakka
- Johtajana, kun huomaat ettei sinua tarkkailla
- Automatkalle, muistat viisastella lukemallasi kuskille (naisellesi)
- AMK:n kirjapisteiden suorittamiseen todella oivallinen

Lukema: 7/10

Pokkari: Tuotteistajan taskuraamattu, adlibris 11,10€
Sähköistä versiota ei valitettavasti taida olla saatavilla..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...